Höperön naisen
Höpsö päivä
Ihan hyvä
Tai vieläkin parempi

Näinä päivinä meillä on ollut mukavan menevää meininkiä. Ruokapöytäänkin saa laittaa monta lautasta. Tämä joukko on siitä hyvä, että se näyttää syövän, mitä sille tarjotaan. Kun vielä Keskimmäisen kanssa ehdimme toissapäivänä poikkeamaan paikallisessa Thaimarketissa , niin ruuat ovat saaneet sieltäkin lisämakua. Vähän sitä ja tätä on lisätty myös sitä-mitä-on-pataan, joka on yleisin ruokalajimme. Aina voi sujauttaa sekaan tilkan kalakastiketta tai vaaleaa soijakastiketta tai basilikakastiketta tai tandooria tai garam masalaa tai osterikastiketta tai kookosjauhetta. Äskeinen pyttipannu sai osansa myös tandoorimarinoitumassa olevasta tofusta, joka on minulle uusi löytö täällä Suomessa. Thaimaassa en siitä erityisemmin välittänyt, mutta annan sille nyt uuden mahdollisuuden…

Aamulla keittiössä etsin jotain tärkeää. En tietenkään muistanut, mitä etsin, ja aloin silmilläni skannata pöytiä auttaakseni muistiani. Vanhemmiten oppii näet selviytymiskeinoja. Pöydän ääressä istuva nuori mies katseli tuota skannausta tovin ja sanoi: ”Auttaisikohan googlaaminen?” Olen tainnut roikkua netissä vähän liian kauan…

Thaimaassa opin olemaan höperö monella tavalla. Monet itsestäänselvyydet eivät pitäneet paikkansa. Aina ei naurattanut. Onneksi useimmiten jälkikäteen nauroin myös itselleni. Sen verran tuli yleensä möhlätyksi, että toisille nauraminen välillä väheni. Höpsöjä päiviä elettiin usein. Silloin ei mikään sujunut suunnitellusti. Silti selvittiin. Ihan hyvin. Tai ainakin jotenkin. Etenkin, kun aika kultaa muistot.

Muistoja ei kannata skannailla. On lupa muistaa vain se, minkä haluaa muistaa. Joohan.

1969 Pori  Nöperön neidon suomalaista keittiötouhua ennen Thaimaata.

Plus%20160%20Maija%20joulu%201969%20pien