Thain kielellä politiikkaa ”leikitään” ja ”pelataan”. Kaukainen politiikkapeli harvoin ylittää uutiskynnyksen Suomessa. Suosittuna turistikohteena Thaimaa ja sen tapahtumat ovat selvästi saaneet viime vuosina enemmän palstatilaa. Televisiouutisissakin joskus jotain vilahtaa, ainakin silloin, kun se saattaa vaikuttaa turistien turvallisuuteen. Yleensä mielenilmaukset tapahtuvat kaukana turistikohteista. Thaimaassa asunut suomalainen saattoi aikaisemmin kuulla erilaisista mellakoista ensimmäiseksi omaiseltaan, joka soitti Suomesta hätääntyneenä ja kyseli, oliko kaikki hyvin. Paikan päällä ei välttämättä tiedetty paljonkaan.
Thaimaassa Samak Sundaravej (Sundravej, Sunthornvej), kokkiohjelmansa takia eilen pääministerin asemansa menettänyt mies, oli politiikassa mukana jo ennen kuin me menimme Thaimaahan. Englanninkielinen Wikipedia kertoo paljon enemmän hänen värikkäästä poliittisesta urastaaan kuin suomenkielinen versio. Hän on ollut vahvasti mukana poliittisessa kuvioissa jo neljäkymmentä vuotta. Vuonna 1976 hän voitti parlamenttivaaleissa samassa äänestysalueessa ehdolla olleen edellisen pääministerin. Samana syksynä opiskelijoiden mielenosoitus kukistettiin väkivaltaisesti. Samakin roolia noissa tuon ajan tapahtumissa on sanottu merkittäväksi. Itse hän rooliaan näyttää vähättelevän. Selvää on, että nykyisessäkin tilanteessa lähihistoria muistetaan.
Samak Sundaravej osaa ottaa julkisuuden hallintaansa. Muistan hyvin hänen televisioesiintymisensä eri tilanteissa. Hän rakastaa hyvää ruokaa ja osaa tehdä sitä itsekin. Hänellä on ollut oma kokkiohjelma televisiossa jo vuosia ja hän on julkaissut myös keittokirjan. Eräs hänen ohjeistaan on perinteinen potkasta valmistettu ruokalaji Khao Kha Moo. johon on lisätty Coca Colaa. Voin suositella tuota ruokaa ainakin sen perinteisessä muodossa. Erityisen hyvää sianpotkaa saa kaduilla ja toreilla. Siellä potkia on keitetty mausteliemessä tuntikausia isoissa pesuvadeissa. Amerikkalaista versiota en ole maistanut.
Ainakin aikaisemmin pidettiin selvänä, että ulkomaalaisen lähetystyöntekijän tehtävä ei ollut puuttua paikallisiin poliittisiin asioihin. Politiikkaa kyllä seurattiin ja pohdittiin. Oli hyvä olla selvillä siitä, mitä tapahtui. Monet paikalliset ihmiset pitivät politiikkaa likaisena pelinä, koska siihen näytti liittyvän korruptiota ja oman edun tavoittelua monella tasolla. En tiedä, miten asianlaita on tänään. Arvata tietysti voi.
2000. Kankaanpään Seutu. Poliittisesti korrekti lähetystyöntekijä?
Kommentit