"Pyrytköön ja tuiskuttakoon,
pakkanenkin paukuttakoon,
nipistäköön nenänpäätä,
tai on viima niin kuin jäätä.
Heippariti rallallei!
Peloita ei talven tuiskut meitä ei!"

Pyryttää ja tuiskuttaa. Kerrankin. Se on siis nyt täällä se lumi. Muut sitä jo muutaman päivän saivatkin.

Kuopus tuli syksyllä Suomeen ensimmäiselle luokalle kesken vuotta isän sairastumisen takia. Kun talven ensimmäinen lumipyry saapui Poriin, pikkukoululaisen parinsadan metrin koulumatkaan kului toista tuntia aikaa. Tuolla matkalla jokaiseen mahdolliseen lumikinokseen oli ilmestynyt enkelinkuva. Kotiin saapui läpimärkä ja onnellinen suomalainen lapsi.

Äitini, alakoulun opettaja, teki käyttörunoja ja lauluja lapsille. Alussa olevan pyrylaulunsa hän sävelsi lasten esitettäväksi. Viisikymmentä vuotta sitten Kalevalanpäivänä Satakunnan Kansa julkaisi hänen hiihtolomarunonsa. Löysin tuon vanhan lehtileikkeen hänen runojensa joukosta.

"Onko tää totta vai liekö vain unta,
että on jälleen satanut lunta,
Juuri kun saatu on ikioma
lapsosten talvinen hiihtoloma.

Läksyt ei rasita – opetukset.
Kip kap ulos ja jalkaan sukset!
Jäädä saa piha ja jäädä katu,
eessä on ihana valkoinen latu!

Tämäpä asia sentään muista:
Ajotielle en suksia suista!
Siinä on vaara, ei hiihtäjän latu.
Siihen voi päättyä elämän latu.

Hiihdetty kun on paljon ja syöty
ja ennätykset lukuisat lyöty,
silloinpa opinkin latu taas luistaa
ja jaksaa vaikeat läksytkin muistaa."

1980. Nepal. Pokhara. Lumipyryjä voi katsoa myös kaukaa. Minä ja Annapurna

Plus%2069%201980%20Nepal%20Min%C3%A4%20j