vilkuttaa tervehdystä.
Meidän on kuoltava,
jotta uusi kasvu
pääsisi esille.
Viimeisessä kuudesta Bangkokin kodistamme saimme oman banaanipuun. Banaani ei oikeastaan ole puu, vaan korkea ruohokasvi, jossa on komeat isot lehdet. Yhden banaanitertun ehdimme kasvattaa. Siinä oli kymmeniä banaaneja. Seuraavaa banaaniterttua varten olisi tarvittu uusi verso ja uusi puu.
Kuva 1: Pienenpieni talo tiheästi rakennetussa kylässä suurkaupungin keskellä. Yläterassilla thaimaalainen työtoveri, minä, perheen nuori äiti ja parivuotinen lapsi. Yhtäkkinen itku. Mies on joutunut vankilaan huume-epäilystä yhdessä veljensä kanssa. Autosta löytynyt yli kilo huumetta.
Kuva 2: Vankilan piha. Tiheät kaksinkertaiset verkot, joiden takaa ei ole helppo nähdä ihmistä kaukaa. Henkilöt samat kuin kuvassa 1. Lähestymme verkkoja. Takaa erottuu tuttu mies, joka toistelee sanoja: Isän poika, isän poika. Kyyneleitä. Ehkä viimeinen mahdollisuus pitkään aikaan isän ja pojan tapaamiseen.
Kuva 3: Vankilan verkkoaita. Henkilöt samat kuin kuvassa 1 ja 2, lapsi vuoron perään kaikkien vierailijoiden sylissä. Keskustellaan siitä, kannattaisiko tunnustaa, vaikka olisi syytön. Moni kuulemma sitä suosittelee, koska silloin tuomio puolitetaan. Jos ei tunnusta ja tuomitaan, kärsitään koko tuomio. Mitä tämä on, eikö oikeus aina voita, eikö totuus tule aina ilmi? Onneksi ulkomaalaiselta ei kysytä neuvoja. Turhia olisivatkin, avuttomia.
Kuva 4: Vankilan piha. Toinen verkkoaita, suurempi etäisyys vierailijoiden ja vangitun välillä. Henkilöistä puuttuu pieni lapsi. Pitää huutaa kuullakseen. Mies ei aio tunnustaa. On mahdollista saada viidenkymmenen vuoden tuomio, tunnustamalla se olisi vain kaksikymmentäviisi vuotta. Vaimon kristityt ystävät hänen kirkkokunnassaan kehottavat häntä hylkäämän miehensä. Pahasta pitää päästä eroon. Mies on muutenkin viime aikoina ollut kuulemma huono kristitty. Mies pyytää meiltä Raamattua.
Mies ei tunnustanut. Hän sai elinkautisen, josta tunnustamalla olisi saanut vain viisikymmentä vuotta. Raamattu miehelle lähetettiin. Muiden tahojen kautta kuulimme myöhemmin, että silloisessa vankilassaan hän johti kristittyjen piiriä. Mitähän miehelle ja perheelle kuuluu tänään, yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen?
Eeva Backman ja Ronald Fair: Kahdesti armahdettu, RV-kirjat, 1984
Eevaan tutustuin Lard Yaon vankilassa. Kävin siellä muutamia kertoja. Kirjassa saan turhaankin nimeni mainituksi, muut hoitivat Eevaa enemmän ja paremmin. Mainintaan ehkä liittyy se, että olin mukana ensimmäisellä vierailulla yhdessä toisen suomalaisen lähetystyöntekijän kanssa etsimässä vankilaa ja vankilavierailuihin liittyviä menettelytapoja. Kerroin Eevalle myöhemmin, että hän itse oli heti Raamattua pyytänyt. Sitä hän ei enää muistanut. Upea kertomus Jumalan toiminnasta. Läpi lukkojenkin. Glory Backmania, kuuluisaa kansainvälistä evankelistaa en ole tavannut. Se on sitten jo toinen tarina.
1999. Thaimaa. Kotipihan banaanipuu
Kommentit