Tarina pienestä kylästä.
Joka joulu
niin pienestä.

Uudet Joulutarinat ihmettelevät, miksi jouluna annetaan lahjoja. Minä en ihmettele. Muistelen Vanhaa Tarinaa.

Joulukalenterin ensimmäinen esine pianon päällä. Iso puukaiverrus maalaismaisemasta. Vesipuhveleita, palmuja, maalaistalon rakennuksia. Silläkin on tarina:

Alussa emme ajatelleet avata kokoontumistilaa. Meillä oli erilaisten ihmisten yhteystietoja siltä alueelta. Nämä ihmiset olivat halunneet yhteydenottoa. Ajateltiin katsoa ja odottaa. Ehkä joku haluaisi kotiinsa kokoontuvan ryhmän.

Aika pian huomasimme, että tällainen reitti toiminnan alkamiseen ei onnistuisi. Suurkaupungissa asuvat olivat vieraita naapureittensa kanssa. Oli otettava huomioon myös turvallisuuskysymykset. Ei voitu päästää tuntemattomia omaan kotiin. Ehkä joukossa silloin olisikin ihmisiä, jotka vain tulisivat tarkistamaan, mitä varastettavaa talossa löytyisi. Suureen kaupunkiin mahtuu monikin rikollinen piiloutumaan. Muuttokin on helppoa. Muutaman pahvilaatikollisen kuljettaa jo bussissa mukana. Varakkaampi voi muuttaa pienellä taksilla. Siihen mahtuisi mukaan jo naapurinkin tavarat.

Tapaamamme ihmiset halusivat kuitenkin tulla yhteen kokontumaan. Näitä halukkaita varten vuokrattiin huonekaluliikkeen yläkerroksesta tyhjää tilaa. Pieni kyltti alhaalla viittasi pieneen kirkkoon, johon kuljettiin myymälän sisältä nousevia portaita.

Myymälän omistaja, buddhalainen vuokraisäntämme, oli iloinen saadessaan myymälänsä yläkertaan uskontoa opettavan ryhmän. "Kaikki uskonnot opettavat, miten ihmisen tulee tehdä hyviä tekoja." Hän vei Miehen osallistumaan monenlaisiin perhejuhliin, hautajaisiin, kihlajaisiin ja häihin. Tuttava, korkea sotilashenkilö oli saanut  kunniamerkin. Sen kunniaksi piti pitää kiitosjuhla temppelissä. Sinnekin Mies kutsuttiin. Kun jonkin ajan päästä ostettiin varsinainen kirkkotila, pieni talo läheltä pääkatua, vuokraisännän aikuinen tytär osallistui siellä antamaani englanninopetukseen.

Olimme lähdössä  Suomeen työkauden jälkeen. Muuttotavarat oli pakattu ja lähetetty merirahtina. Pari päivää ennen lähtöä tuo vuokraisännän tyttö toi kiitoslahjan opettajalleen, ison ja painavan puukaiverruksen. En voinut jättää sitä Thaimaahan. Se oli pakko sisällyttää lentokoneeseen meneviin matkalaukkuihin, joissa muutenkin, täytyy myöntää, jo oli melkoisesti tavaraa neljän vuoden työkauden jälkeen. Sopuko antoi sijaa, en tiedä, vai kunnioitus lahjoittajan hyvälle tahdolle.

Tuolla se kaiverrus on, pianon päällä, aloittamassa jokajouluista joulukalenteriseimen kokoamista.

Jostein Gaarder: Joulumysteerio, Tammi, 1996

Tätä Sofian maailman kirjoittajan kirjaa voi käyttää myös joulukalenterina  lukemalla joka päivä jouluun asti yhden luvun kirjasta.

1982. Bangkok. Lad Phraon seurakunnan ensimmäinen kirkkotila huonekaluliikkeen yläkerroksessa.

31%201982%20LP%20vanha%20Jaska%20saarrna