On oikeus muistaa omat muistonsa
On oikeus kertoa omat tarinansa
Toinen muistakoon omat muistonsa
Toinen kertokoon omat tarinansa

Vuosi sitten työtiimimme teki opinto- ja virkistysmatkan Tallinnaan. Kiistanalainen patsas oli siirretty muutama päivä aikaisemmin. Rikottujen näyteikkunoiden päälle oli jo ehditty laittaa ensimmäiset laudat. Tunnelma oli edelleen sähköinen. Bussipysäkeillä näkyi vanhoja arvokkaasti pukeutuneita miehiä kunniamerkit rinnassaan ja kukat kädessään. He olivat veteraaneja muistomatkalla menneisyyteen.

Lapsuuteeni kuuluu mielikuva isästä, joka kulki välillä iltaisin toista kättään levottomasti heilutellen. Kranaatinsirpaleet käsivarressa eivät jättäneet rauhaan. Hän oli veteraani muistojensa nykyisyydessä.

Pienessä kielikoulun ryhmässämme oli puhelias nuori amerikkalainen mies. Hän oli tulossa töihin Thaimaahan ja tarvitsi kielitaitoa. Kerran hän alkoi kertoa omasta historiastaan ja sanoi asuneensa aikaisemminkin Thaimaassa. Silloin hän oli ollut pommikoneen lentäjä, joka lensi rajojen yli tyhjentämään koneensa lastin. Eräänä päivänä Kaakkois-Aasian tukikohdassa ollessaan hän oli ollut suihkussa, kun pommeja alkoi pudota päälle. Harmittavimmalta oli tuntunut se, että hänellä ei ollut kypärää mukanaan ja olo tuntui turvattomalta. Sitten hän jatkoi: " Sen jälkeen pidin aina suihkuun mennessäni kypärää mukana."

Toinen tuttu, pakolaisena oman maansa jättänyt, kertoi kotikasvatuksestaan: "Minulle opetettiin lapsena, että jos viidakossa tulee vastaan kobra ja viholliskansan jäsen, tapa ensin se vihollinen."

Historia omasta mikrokosmoksesta käsin kertoo oman osansa makrokosmoksen tarinasta. On eri asia lukea tarina kirjasta kuin kuunnella ihmisten omia kertomuksia. Ihmisyys riipaisee. Sitä ei pääse pakoon. Tällaisia me olemme.

On mahdollista uskoa siihen, että pienet ihmiset voivat muuttaa suuria asioita. Voi olla helpottavaa, jos tajuaa, että ei tarvitse pelastaa koko maailmaa. Ei se silti saa estää meitä tekemästä oikeita valintoja omassa elämässämme.

Maailman hattukaupoissa on muitakin myssyjä kuin vain tiukkoja pipoja. Samaa tehtävää ne kuitenkin täyttävät.

Isäni sotatarina lyhyesti sotapäiväkirjassa:

Plus%2099%20Sotap%C3%A4iv%C3%A4kirja%20p