Lähinkin ihminen
on aina niin kaukana,
että matkalla voi eksyä.
Eksymisen jälkeenkin voi päästä perille. Ainakin, jos toinen tulee vastaan.
"Mitä teet päivittäin?
Herään kuudelta, rukoilen, siivoan, laitan aamuruuan ja valmistan samalla ruuan myös lounasta varten. Keitän sitkoriisiä aamulla näitä kahta ateriaa varten. Mies on lähtenyt heti aamulla pellolle, jonne minäkin sitten lähden, kunhan ehdin. Lounas otetaan mukaan pellolle. Lasten kouluun huolehtiminen on naisten työtä.. Pellolta tullaan kotiin kuudelta illalla. Sen jälkeen laitan iltaruuan, joka syödään seitsemältä illalla. Pyykit pestään siinä välissä kun ehditään.
Lapset ovat mukana pellolla. Jos ei ole isoja sisaruksia hoitamassa pikkuista, vauva kulkee pellolla vanhempien kanssa, jossain siellä seassa. Jos on isoja sisaruksia mukana, he hoitavat pikkusisarukset pellon laidalla olevassa katoksessa."
"Mitä toiveita sinulla on lasten suhteen? (Kun tein tämän kysymyksen, koillismurteen tulkkina toiminut evankelista otti ensin puheenvuoron ja selitti minulle koillisthaimaalaisten arvoja. Hän kertoi, ettei siellä vieläkään niin paljon ole toiveita esimerkiksi jatko-opiskelun tai koulutuksen suhteen. Siellä ei myöskään haaveilla lasten hyvästä urasta, vaan toiveet ovat pikemminkin perhetasolla. Sitten jatkettiin haastattelua.)
Olisi hyvä, että kaikki menisivät naimisiin ja perustaisivat perheen. Niin kauan kun on naimattomia lapsia, vanhemmilla on heistä vielä vastuu. (Vastauksessa ei todellakaan mainittu mitään hyvästä työpaikasta tai korkeasta koulutuksesta.)"
"Miten aviopuoliso valitaan?
Kyllä puolison saa itse hakea. Uusi perhe asettuu usein alussa vaimon vanhempien lähelle, jopa samaan kotiinkin pariksi vuodeksi, mutta sitten he hakeutuvat omaan kotiin."
"Kenen tehtävänä on vastata vanhoista vanhemmista?
Pääasiassa lasten tehtävä on huolehtia omasta perheestään ja omista lapsistaan. Usein nuorin lapsista sitten ottaa vastuu vanhojen vanhempien hoidosta."
"Miltä tuntui, kun aviopuoliso, isä Suwan, oli kaukana opiskelemassa?
Kaikki meni ihan hyvin. Lapset auttoivat. Tietysti oli vähän ikäväkin (kaino koillisen naisen hymy…), mutta tuntui hyvältä että isäntä sai opiskella."
"Eikö pelota, kun asuu vähän matkan päässä muista ihmisistä?
Jos pelottaa, silloin täytyy rukoilla. (Hymyilevä vastaus.)"
Löysin tekemäni muistiinpanot koillisthaimaalaisen maalaisemännän haastattelusta kymmenen vuotta sitten. Haastatellun mies, isä Suwan, esiintyi kirjoituksessa numero 90.
Matti.J.Kuronen: Vihdoinkin kahden, Kirjapaja 2005
Kuulin jo vuosikymmeniä sitten Matti J. Kurosen sanojen säihkettä ja särmää useissa eri tilanteissa, milloin puhujavieraana opiskelijaillassa, juttutuokiossa Sana-laivan Saimaan risteilyllä tai kuorovierailulla Konnunsuon vankilassa. Hän selvästi nautti leikkiessään sanoillaan jo silloin ja vaati nokkeluutta itseltään ja kuulijoiltaan. Sama on jatkunut hänen kirjoissaan. Tämä "pannaan loppu paremmaksi" – kirja on ollut minulle nautittavinta Kurosta. Tunnot ovat tutut.
Kesä 1969. Lähimmiksi tultiin, vaikka toinen majaili Turun kasarmeilla ja toinen seilaili Saimaan vesistöillä. Poste Restante toimi monessa paikassa.
Kommentit