Kaikenlaisia kasvoja
Jumalan silmissä kauniita
Kambodzhalla on ollut historiansa aikana monenlaisia nimiä. Suomen Tietotoimisto/Kielitoimisto suosittelee nyt tätä muotoa.
Kambodzhalaisilla on myös monta tarinaa. Tässäkin blogissa niitä on ollut pari, blogi 121 papista Thaimaan pakolaisleirillä ja blogi 82 kahdesta opiskelijapojasta Bangkokissa.
Tänään televisiossa kerrotaan taas yksi tarina Kambodzhasta, Paluuta kotiin ei ole. Sen sanotaan antavan kasvot yli 30 000 naiselle, joilla sanotaan olevan "henkisesti jo kuollut elämä, josta vain kuolema voi vapauttaa."
Erilaisen tarinan kirjoittamiseen Kambodzhasta jokainen voi osallistua. Suomen Lähetysseuran tämänvuotinen Tasaus-kampanja auttaa tänä vuonna kambozhalaisia. Ei luovuteta.
Istuin sairaalassa odottamassa Kuopuksen kanssa pääsyä lääkärille. Odotushuoneeseen tuli muutamia miehiä, yksi muita väsyneempi. Miehestä otettiin valokuvia, mutta hän ei jaksanut paljon puhua. Huone tyhjeni ja mies jätettiin rauhaan. Istuimme huoneessa kolmestaan jonkin aikaa. Mies tuijotti eteensä tyhjin silmin.
Seuraavan päivän lehdestä luin, että jo jonkin aikaa kateissa ollut lehtivalokuvaaja oli löytynyt. Mies oli saanut uutisvihjeen naapurimaan viidakossa olevista länsimaalaisista ja lähtenyt heitä etsimään. Hänen luultiin jo menehtyneen. Kuvasta tunnistin miehen.
Elokuva The Killing fields, Kuoleman kentät, oli jo silloin kertonut vastaavan tarinan. Toiselta tuntui silti istua oikean väsyneen hurjapään vieressä. Meitä on moneksi.
1979. Thaimaa. Pakolaisleiri. Kasvoja ihmisjoukossa.
Kommentit