On vähän tyhjä olo. Kesärumba on ohi. Haikeaakin on.
Eilen vahdimme vielä lastenlasten kanssa toisiamme. Hyviä korvapuustejakin saimme aikaan. Suorastaan mahtavia. Ja ihan yhteisesti. Tunnepankissa pullien arvo on aika korkealla. Nyt nuoriso on koulussa.
Toissapäivänä osuimme myrskyyn. Jokohan ne tietävät, oliko se trombi vai syöksyvirtaus. Hurja pariminuuttinen se kuitenkin oli autostakin katsoen. Olen pitänyt itseäni myrskyveteraanina. Eilisen vertaista en Thaimaassa kuitenkaan koskaan kokenut. Kilometrin päässä Sonispheressä päästiin otsikkoihinkin.
Kolme päivää sitten pääsin siivellä Nakkilan Tappuritapahtumaan. Kannatti käydä. ”Entisajan työtapoja, museo- ja harrasteajoneuvoja , rompetori, menoa ja meininkiä koko viikonlopun ajan.” Miesten laatuaikaa parhaimmillaan. Satoja miehiä hyvällä päällä. Aurinko paistoi. Tervaa tirisi putkesta. Päreitä valmistui pärehöylästä. Kymmeniä koneita yhteiskäynnistettiin. Jos osaisin, liittäisin tähän kamerastani kuvan, jossa näkyi Massey Ferguson 25. Sitä kuvaa lähettelimme suvulle eteenpäin.
Puitiin sitä Thaimaassakin, vaikka ei ollut tappuria:
Kommentit