Perheessämme tyhmien vitsien kiintiö ei ole vielä täyttynyt. Uusia mahtuu vielä mukaan. Tyhmiä ankkavitsejä muistan nyt vain tämän yhden. Siis, mitä eroa on ankalla? Vastaus, kuten ehkä tiedätte, kuuluu: Se ui paremmin kuin kävelee. Tulipa vain tuo ankkavitsi mieleen, kun ajattelin tämän päivän ostoksia.
Mies poikkesi Suomi Areenalla kuuntelemassa eri aikojen ulkoministereitä ja minä tulin vain muuten mökiltä mukaan. Totta puhuen, kyllä sarja Väyrynen- Tuomioja- Stubb olisi minuakin kiinnostanut, mutta sateen pelossa jäin kotiin. Kyseinen keskustelu siirrettiin kyllä sateen takia Porin teatteriin, mutta minun oli sitten jo myöhäistä lähteä sinne. Tuskin olisin saanut istumapaikkaakaan.
Mutta niistä ostoksista. Mitä eroa olisi ollut tämän päivän ostosteni ja Bangkokin supermarketkäynnin välillä?
Satakunnan osuusmeijerin rasvatonta maitoa/ Pikkumaitoja, kahden desin iskukuumennettua maitoa
Vaasan täysjyvämuhkua/ Paahtoleipää, höttöistä
BF Pellets kissanhiekkaa/ Koiran puruluita
Karinimen kananpoikaa/ Tuoretorin broilerisuikaleita
Valio Hevi shot ananas, porkkana, mango/ Tuoretta ananasta ja mangoa
Atria hot jalapeno kinkku/ Kuivattua lihaa
Vesimeloni/ Meloni
Jäävuorisalaatti/ Jotain monista vihreistä vihanneksista
Kukkakaali/ Lehtikaali
Parsakaali/ Kiinankaali
Gefilus max/ Jugurttia
Oliko ankalla siis eroa? Ei kovin paljon. Ihan toista olisi voinut löytyä tuoretorilta kaikkien sen hajujen ja tuoksujen keskeltä. Tai ruokakärryiltä, joissa porisi monenmoista keitosta odottamassa ohikulkijaa.
Mies tietysti toi torilta mukanaan mansikkaa, hernettä ja savukalaa. Ei Suomen kesää voi ajatella ilman niitä. Suomen ulkopolitiikkakin kuulemma jatkaa entisellään. Se siitä sitten.
1979. Porin tori juuri ennen Thaimaahan muuttoa.
Kommentit