Sitä ei voi alittaa.
Sitä ei voi ylittää.
Sen voi kyllä kiertää.

Asiat yleensä järjestyvät, tavalla tai toisella. Loput asiat aika hoitaa.

Oli työntekijä, siis esimiehen alainen. Perinteen mukaan työntekijän isän tehtävä oli auttaa lapsensa esimiestä mahdollisuuksien mukaan. Lapsen isällä oli korkea asema hallinnossa ja hänen entinen opettajansa toimi hallituksen ministerinä. Perinteen mukaan opettajan tehtävä oli auttaa entistä oppilastaan mahdollisuuksien mukaan. Niinpä esimiehen alaisen isä otti tuon esimiehen mukaansa tapaamaan entistä opettajaansa, nykyistä ministeriä, ja siellä sovittiin kohteliaisuussäännösten mukaan, että jos tämän ministerin entisen oppilaan lapsen esimies

Oli ongelma, joka pitkittyi. Mietittiin, miten päästä asiassa eteenpäin. Joku keksi, että voisi auttaa, jos päästäisiin tapaamaan asiasta vastaavaa hallituksen ministeriä, jolle asia voitaisiin esitellä. Miten ihmeessä voitaisiin päästä tuon kyseisen ministerin puheille?

Oli työntekijä, siis esimiehen alainen. Perinteen mukaan työntekijän isän tehtävä oli auttaa lapsensa esimiestä mahdollisuuksien mukaan. Lapsen isällä oli korkea asema hallinnossa ja hänen entinen opettajansa toimi hallituksen ministerinä. Perinteen mukaan opettajan tehtävä oli auttaa entistä oppilastaan mahdollisuuksien mukaan. Niinpä esimiehen alaisen isä otti tuon esimiehen mukaansa tapaamaan entistä opettajaansa, nykyistä ministeriä, ja siellä sovittiin kohteliaisuussäännösten mukaan, että jos tämän ministerin entisen oppilaan lapsen esimies tarvitsi suositusta tavatakseen tuosta ongelma-alueesta vastaavaa ministeriä, tämä alaisen isän entinen opettaja, nykyinen ministeri, voisi tämän suosituksen antaa. Reitti oikean ministerin luokse oli näin avattu.

Monimutkaista meille, mutta ei heille. Onneksi tuota suositusta ei tarvittu, vaan asia eteni muuta tietä. Olihan tuokin kokemus kuitenkin saatu. Mies ja ministeri. Mielenkiintoista.

Entä ne ihmiset, joilla ei ole mahdollisuuksia minkäänlaisiin erikoisreitteihin? Kuka puhuu heidän puolestaan?

Oiva Paloheimo: Runot, WSOY, 1955

Syyslomalaisten joukosta pojanpoika toi jostain syystä eilen mieleen runon Auttamaton Pekka. Pekka oli "itsepäinen kuin pakana, mutta pysyi aina sanansa takana". Koiran nähdessään Pekka päätti, että se olikin Jellona. Äiti hermostui Pekan itsepäisyydestä ja pyysi Pekkaa iltarukouksessa pyytämään Jumalaltakin anteeksi itsepäisyyttään. Aamulla Pekalta kysyttiin, mitä Jumala oli vastannut.

"Ylen kirkkaat silmät Pekalla on

ja ne kilpaa kanssa auringon 

nyt loistivat, Pekka kun haukotteli

ja vastasi: "Jumala kummatteli

titä kovatti. Näin hänen tanovan kuulin:

Kat hattumpaa, ei hattumpaa,

titä jellonakt minäkin entin luulin.""

2.11.1979.  Bangkok. Reilu kaksi kuukautta Thaimaassa opetti sen, että aika monia asioita voi kiertää. Aika on senkin jälkeen hoitanut melkoisen määrän asioita. Työtoverin kotona. Salli Lamponen, Anneli Könni, Keskimmäinen ja minä. (Kuva Anneli Könni)