Jotakin yhteistä
Erilaisuudessakin

Protestoin yleensä, jos minulle väitetään, että vain samanmielisillä ihmisillä on lupa parantaa maailmaa yhdessä. On tilanteita, joissa yhteisen köyden punomiseen tarvitaan kaikki mahdolliset voimat. Aikaa jää kyllä varmasti ihan tarpeeksi keskinäisiin kahinoihinkin. On oikein saada sanoa myös omat mielipiteensä. Siihenkin on oltava oma aikansa. Kaikkeen ei tarvitse myöntyä. Kuka parantaa maailmaa pornolla, kuka Raamatulla. Vastuu on myös sanojalla, ei vain kuulijalla. Disinformaatio ei ole vastuullista, vaikka sillä irtopinnoja poimittaisiinkin.

Ote blogikirjoituksestani 121 Muropaketti:

”Pakolaisleiri Koillis-Thaimaassa 1979. Idästä vyöryi pakolaisia suuret määrät, monilla takana monivuotinen elämän epävarmuus. Maailmanpolitiikka näytti taas kerran rumat kasvonsa. Monia huonokuntoisia ihmisiä oli teltoissa. Erilaisia avustusjärjestöjä oli auttamassa. Osa Thaimaahan suunnitelluista erimaalaisista lähetystyöntekijöistäkin keskeytti kielikoulunsa ja lähti auttamaan, jotkut kävivät leireillä vain muutaman kerran.

Suomalainen pappismies lähti myös mukaan. Leirillä hänet vietiin pienen majan luo, jossa oli risti katolla. Pakolaisten joukossa oli pappi, joka halusi tavata Thaimaahan tulleen lähetystyöntekijän. Pakolaispappi kysyi suomalaispapin nimeä ja osoitetta. Hän sanoi: "Minä en tarvitse sinulta apua. Minä vain haluan rukoilla puolestasi. Jumala on johtanut meidät tähän maahan. Raamatussa käsketään tehdä kaikkensa sen maan puolesta, minne Jumala on vienyt. Sinä olet tässä maassa tuomassa evankeliumin sanomaa thaimaalaisille. Se on parasta, mitä tiedän. Meillä täällä nyt on aikaa rukoilla." 

Vierailusta Thaimaassa olevalle pakolaisleirille Suomen Lähetysseuran silloisen tiedottajan Ella Väänäsen kanssa löytyi päiväkirjamerkintä. Aikaisemmasta työntäyteisemmästä vierailusta ei ole merkintöjä eikä kuvia.

7.6.1980. ”Mies lähti porukan kanssa ekumeeniseen jumalanpalvelukseen Sao Kaewn ja Khao I Dangin leireille. Mies oli tavannut Khao I Daengissa työskentelevät 3 pappia ja nämä olivat pyytäneet hänen nimensä: rukoillakseen hänen puolestaan. Jumalan valtakunnassa mittasuhteet kääntyvät aivan nurinniskoin. Yhteinen rukoustilanne oli ollut varsinainen sekamelska. Lopuksi esille olivat nousseet buddhalaisten korkein munkki, katolinen arkkipiispa ja anglikaanisen Christ Churchin Canon. 

Leirin kristityt boikotoivat tätä tilaisuutta juuri sen ei-kristillisen ekumeenisuuden takia. Paine heitä kohtaan on kova, sillä kamputsealaisten buddhalaista taustaa korostetaan kovin.” 

En muista, haluttiinko tuolloin osoittaa yhteistä ihmisyyttä käyttämällä eri uskontojen yhteisestä tilaisuudesta sanaa ekumenia vai oliko kyseessä väärinymmärrys. Sanaa ekumenia käytetään virallisesti vain kristillisten kirkkojen yhteistyöstä, ei uskontojen välisestä.

1980. Kambodzalainen kirkko pakolaisleirillä Thaimaassa.