Milloin onkaan viimeistään?


Palasin juuri tulkkausmatkalta. Tällä viikolla se oli jo kolmas tulkkaus. En ole virallinen asioimistulkki enkä siis käännä virallisia asiapapereita, mutta olen luvannut olla käytettävissä tarpeen mukaan, kun muita ei ole saatavilla.  Tarvetta olisi varmaan paljon, mutta budjetit valittavat… Tulkin tehtävään kuuluu välillä myös kulttuuritulkin tehtäviä. On lupa selittää myös sitä, miksi joissain tilanteissa väärinymmärrysten vaara lisääntyy. Kun tietää jotain erilaisista tavoista, ei tarvitse kysyä muodossa: Miksi ihmeessä…

Viimeistään. Tajusin vasta nyt vuosien jälkeen, kuinka tämä sana voi tuottaa ongelmia viranomaisten kanssa. Ei ole itsestään selvää, että kaikki ymmärtävät, että viimeistään tarkoittaa viimeistä mahdollista päivää eikä suinkaan ensimmäistä mahdollista. Kuinka moni onkaan varmaan myöhästynyt asioinnissaan juuri tästä syystä. Ei sana ”aikaisintaankaan” kovin helposti aukea vieraskieliselle eri kulttuurista tulleelle…


Tämän joulun alla olemme huomanneet, että nyt viimeistään on hyvä aika digitoida vanhoja puhekasetteja. Onneksi löytyi osaaja, joka osasi ostaa oikean piuhan oikeaan väliin. Joskus se on pienestä kiinni. Nyt on ollut hauska kuunnella myös vanhoja Tuhatjalkaisen lauluja (vuodelta 1973) ja hoilottaa mukana, kun krokotiili ui Kiinaan asti ja nielee kielensä oppiakseen kiinan kielen, tai toistella vanhaa (Kirsi Kunnaksen) viisautta: ” Huono omenasato. Asuntopula, sanoi omenamato.”