Fool’s Gardenin Lemon tree iski minuun heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Se taisi olla taas sitä musiikkia, jota oma nuoriso minulle esitteli, kun arveli minun siitä kiinnostuvan. (Kiitos). Nyt tajuan, että alitajuntaansa ei voi pettää.
Viime viikolla kävelimme Nikosian turkkilaisalueella etsimässä entistä kotiamme. Se löytyi vieläkin sellaisenaan, vähän kuluneena kuten mekin. Lämmintä läikähteli rinnassa… Kun siinä seisoskelimme, huomasimme pikkukadun vastakkaisella puolella asuvan miehen seisoskelevan pihallaan katsoen meitä. Kerroimme hänelle, että talo oli ollut ensimmäisiä yhteisiä kotejamme. Pian huomasimme istuvamme naapurin puutarhassa juomassa turkkilaista kahvia, jota naapurin vaimo pikapikaa meille valmisti. Pihalle tuli myös entisen kotimme yläkerrassa nykyisin asuva rouva. Tuntui kotoiselta. Taas kerran ystävyyttä yli rajojen. Pakolliset kuviot seurasivat. Lasten ja lastenlasten määrä tietysti kerrottiin ja pojanpojan kuvakin nähtiin. Tämä oli juuri edellisenä päivänä aloittanut esikoulun.
Tämä kyproksenturkkilainen mies oli perheineen asunut aikoinaan Pafoksessa. Sieltä hänen oli ollut pakko siirtyä pois, kun maa jaettiin. Viime vuonna hän oli ensimmäistä kertaa päässyt käymään vanhassa kodissaan poikiensa kanssa. Siellä nykyisin asuva kyproksenkreikkalainen ei ollut päästänyt heitä sisään.
Vanhan kotimme pihalla kadun varressa kasvoi vieläkin sitruunapuu. Se oli kuulemma joskus katkaistu, mutta kasvanut versosta uudestaan.
Etteikö maailmassa mitään tapahdu?
1970. Kypros. Nikosia. Neapolis. Sitruunapuu, minä ja suomalaiset jouluvieraat..
Kommentit