Tuttua ja uutta
Uutuuden viehätys
Vanhoissa viehätyksissä

 

Hauskalta tuntuu, jos jokin tuttu asia pystyy yllättämään. Sama juttu on tietysti silloinkin, jos tuttu ihminen siihen pystyy.

Silmä oli jo tottunut oman pihan palmuihin. Uutuudenviehätys oli poissa. Häkellyttävältä tuntuikin sitten naapuripihan palmu, jonka rungon ympärille oli kietoutunut kasvamaan kultaköynnös. Sitä köynnöstä olin tottunut näkemään omassa kodissa Suomessa. Nyt vain köynnöksen lehdet olivat kasvaneet kymmenkertaisiksi. Outo vanhan viehätyksen  zoomaus.

Olimme saaneet kultaköynnöksen jo ensimmäiseen kotiimme. Se kasvoi ja kasvoi, kunnes muutaman vuoden kuluttua pianon päällä olevasta ruukusta lähti useita  köynnöksiä  kulkemaan pitkin seinää. Thaimaahan lähtiessämme köynnöskin muutti uuteen kotiin.

Työmatkalla Pohjois-Suomessa yövyin talossa, jossa ison tuvan katto oli täynnä kultaköynnöstä. Sitä oli varmaan satoja metrejä, ainakin siltä  se tuntui.

2013 Pori. Kultaköynnös ja thaisoittaja

Plus%2080%20Pori.%20Kultak%C3%B6ynn%C3%B