Leikki on
Lasten työtä
Käy se työstä
Aikuisellekin
En muista, milloin viimeksi leikin seuraleikkejä. Siitä on varmaan jo muutama vuosi aikaa. Itse asiassa ne leikit ovat mukavia. Opiskeluajalta muistan vielä muutamia ”hoksausleikkejä”, joita leikittiin piirissä vuoron perään sanoen vaikka, että
”Piirrän, piirrän kuun, silmä, silmä, nenä, suu.”
Tässä leikissä oli kaksi versiota. Molemmissa piirrettiin kuun kuva, pyöreä ympyrä, silmät ja suu. Toisessa tavassa piti huomata, että piirtäminen tehtiin aina vasemmalla kädellä. Toisessa tavassa piti piirtää kuulle hymyilevä suu ja lopettaa puhe samalla leveään hymyyn.
”Nyt minä avaan puhelaatikon ja nyt minä laitan sen kiinni.”
Tässä leikissä käteen otettiin tulitikkulaatikko ja sitä avattiin ja suljettiin sanojen tahdissa. Nyt piti huomata, että ”puhelaatikon” auettua piti jättää suu auki ja ”puhelaatikon” suljettua piti samalla sulkea suu.
Thaimaassa leireillä ja muissa yhteisissä juhlissa seuraleikkejä leikkivät kaikki pienimmästä suurimpaan, nuorimmasta vanhimpaan. Meille ulkomaalaisille se saattoi joskus tehdä tiukkaa, mutta hymyillähän me osasimme kaikissa tilanteissa. Sanoimme vain toisillemme välillä vähän väkinäisestikin hymyillen, että mitä emme tekisi ”evankeliumin tähden”. Sitten jatkoimme leikkiä. Löysin kuvan, jossa minä olin norsuna jonkun joulujuhlan näytelmässä. Olin saanut itse valita roolihahmoni. En enää muista, mistä siinä leikissä sinänsä oli kyse. Ei kai sillä niin väliä ollutkaan. Pääasia oli yhteinen hauskanpito. Ehkä sitä jossain määrässä vuosien varrella oppikin. Ainakin sen verran huumorintaju vääristyi noina vuosina, että välillä on Suomessakin ollut naurussa pidättelemistä, jos ihmiset liikaa tärkeilevät…
Puhelaatikko voi olla näinkin hauska:.
Kommentit