Mielen mutaiset kuopat
Unien utuiset kukkulat

Jotkut asiat unohtuvat nopeasti. Toiset asiat tuntuvat unohtuvan, mutta nousevat myöhemmin kuitenkin esiin. Joitain asioita haluaisi unohtaa, mutta niin ei tapahdu. Ne muistot nousevat mieleen yhä uudestaan.

En tiedä, olenko pitkävihainen. Saattaa olla. Itse nimittäisin itseäni pikemminkin pitkäsuruiseksi. Onneksi olen yleensä pystynyt toimimaan hyvin välittömissä kriisitilanteissa. Toipuminen on kuitenkin vienyt harmittavan paljon aikaa. Asioiden setviminen ei ole aina auttanut selviämään.

Muistelemisessa on se ongelma, että kaikkia muistojaan ei voi valita. Ei tarvita ulkopuolista peiliä tajuamaan, missä kohtaa on vielä kipeitä selvittämättömiä asioita. Sen syvemmälle ei kannata omin voimin kaivaa. Tiedän, että kaikella on syynsä vielä syvemmissä kerroksissa, mutta sinne en aio kaivautua. Nämä esiin tulevat kerrokset riittävät.

Äsken unissani olin taas Thaimaassa kansainvälisessä työyhteisössämme. Heräsin omaan kiivaaseen sanankäyttööni. Ne sanat, joita en silloin osannut sanoa, tulivat nyt sanotuiksi. Nyt en niellyt uhmapäisesti toisten vääriä oletuksia, vaan annoin tulla täydeltä laidalta. Nyt en lopettanut enkä alistunut, vaan yritin vielä kerran kiellon päälle. Nyt en suostunut sovinnolla.

Kun loppu on hyvin, niin kaikki ei aina ole hyvin. Vai onko sittenkin? Voiko vaikeita muistojaan käsitellä kokonaan vasta sitten, kun kaikki on ohi? En tiedä. Sen tietävät asiantuntijat, jos tietävät. Taitavat hekin olla monesta asiasta keskenään eri mieltä. Minä en nyt juo kahvia. Minä vain näen unia.

1994. Bangkok. Thaimaan luterilainen lähetys. Viimeinen vuosikokous ennen kirkon järjestäytymistä. Sihteerinä pöydän takana.

Plus%20394%201994%20LMT%20GA%20sihteeris