Näyttää siltä, että kielioppi ei päästä minua rauhaan. Eikä joukko-oppikaan. Taantumusta kai tämäkin on.
On eri asia, puhutaanko meistä syntisistä, teistä syntisistä vai niistä syntisistä. Osa ihmisistä ei halua kuulua mihinkään syntisten joukkoon. Suotakoon heille siis virheettömyys. Itse uskon perisyntiin, potentiaaliseen pahuuteen kaikissa ihmisissä. Samoin tiedän tekeväni syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Se on tiedon, ei vain uskon asia.
Olen viime aikoina miettinyt sitä, mitä milloinkin tarkoitan sanoilla me, te, he ja ne. Kotimaan blogimaailmassa koen välillä yllättävänkin selvää ryhmittymistä. Vanhana joukko-opin opettajana tajuan, että joku ei vain millään kuulu johonkin joukkoon, vaikka itse haluaisikin. Toiselle taas väärään, niiden toisten joukkoon kuuluminen on täysin mahdotonta.
Joukko-opin mukaan joukkojen leikkaukseen kuuluvan on kuuluttava kaikkiin kyseisiin joukkoihin. Unioniin eli yhdisteeseen taas kuuluvat kaikki, jotka kuuluvat edes johonkin kyseisistä joukoista. Onko luvallista kutsua kristityiksi niitäkin, jotka eivät täytä kaikkia oman joukon kriteerejä? Onko mahdollista kutsua kristityksi vain niitä, jotka täyttävät kaikki oman joukon ehdot?
On eri asia istua ruuhkassa keskustelemassa uskosta ei-kristityn taksinkuljettajan kanssa kuin istua pöytänsä ääressä naputtelemassa julki teologista osaamistaan keskustelupalstoilla. Nuo molemmat kokemukset soisin monille ihmisille. On hyvä tietää, mihin ja miksi uskoo, ja on hyvä joutua se ilmaisemaan kulloinkin tarvittavalla kielellä ja sanastolla.
Entä jos me, te, he ja ne oppisivatkin keskustelemaan asioista rauhassa? Se voi vaatia kaikilta uuden kielen oppimista ja suostumista käyttämään sitä kieltä.
Blogimaailma on niin lavea.
Bangkok. Ruuhka-ajoa. Kuva Pauli Rantanen
Kommentit