Mitä nuori vanhuudesta
Sitä ei vanha nuoruudesta

Kirjaston uudesta pikalainahyllyköstä löytyi uusi Mankell, Panokset. Uusi ja uusi. Mankell kirjoitti tuon esikoiskirjansa jo vuonna 1973. Uusi esipuhekin on jo vuodelta 1998. Suomeksi kirja käännettiin vasta tänä vuonna. Siis uusi mikä uusi, ainakin yksikieliselle suomalaiselle lukijalle. Palautin kirjan heti luettuani sen, joten lainauksia siitä en voi nyt käyttää hyväkseni. Kirjan yhteiskuntakritiikkiä on jokaisen parasta lukea itse. Se sinänsä on mielenkiintoista, etenkin, jos on vähänkin seurannut ruotsalaisen (ja myös oman maamme) politiikan vaiheita viime vuosisadalla.

Panoksissa nuori kertoja kertoo tuttavansa, vanhan Oskar Johanssonin elämästä ja elämänpiiristä ja muutoksista, joita Oskar elämänsä aikana koki. Tuon elämän kautta näkyy myös ruotsalaisen yhteiskunnan muuttuminen tai muuttumattomuus. Mikään tuosta ei sinänsä jäänyt minun mieltäni vaivaamaan. Minua jäi mietityttämään nuori Henning Mankell, kirjailija itse. Kirjaa kirjoittaessaan hän oli 24-vuotias. Miten on mahdollista, että niin nuori mies on voinut kirjoittaa niin oleellisia asioita vanhuudesta? Miksi kirjan kertoja, ruotsalainen, kuunteli vanhaa miestä? Tuntuu, että tämän kirjan arvostelijat ovat olleet vielä liian nuoria kysyäkseen näitä kysymyksiä. Tässä iässä sitä kysyy.

Idän kulttuureissa ei ollut tarkoitus, että vanhempi kuuntelisi nuorempaa. Nuoremman tehtävä oli kuunnella ja olla hiljaa. Muistan, miten pohdittiin sitä, estikö tällainen asenne luovuutta, uusien innovaatioiden syntymistä. Kaiken piti olla niin kuin ennenkin. Toisaalta, jos tähän ei suostunut, oli pakko vastustaa voimakkaasti, ylilyönnein. Jos opettaja ei antanutkaan valmista vastausta johonkin ongelmaan, häntä pidettiin helposti osaamattomana. Jos oppilas ehdotti uutta näkökulmaa, häntä pidettiin helposti röyhkeänä.

Millainen on sukupolvien kuilu? Voiko sitä ylittää? Voiko sen yli rakentaa sillan? Voiko sortunutta siltaa korjata?  Onko helpointa kohdata sillalla, ei kenenkään maalla? Vanha ei voi väittää ymmärtävänsä nuoruutta, vaikka itse on ollutkin nuori. Se ei ollut sama nuoruus kuin nykyisillä nuorilla. Nykyisten nuorten vanhuus ei tule olemaan samanlaista kuin nykyinen vanhuus. Silti olisi opittava elämään yhdessä, ainakin jotenkin. Mikä ettei?

1979. Pyhäranta. Lasten Mamma ylittämässä sukupolvien kuilua.

Plus%20479%201979%20mamma%20voileipi%C3%