Muistatko?
Uudestaan!

Tunnen oloni nyt vähän Teletapiksi. Teletappeja seurasin aina välillä joku lapsenlapsista sylissäni. Teletapit opettivat myös kertauksen merkitystä. Kun yksi tarina oli kerrottu loppuun, joku taas huusi ”Uudestaan” ja sitten aloitettiin sama tarina alusta.

Blogien kommenteissa on usein todella hyviä keskusteluja. Ne tahtovat vain turhan usein jäädä piiloon. Tänään, luultavasti alkavan syksytoiminnan takia, tuntuu hyvältä nostaa eräs aikaisempi juttu esiin. Jotta en syyllistyisi plagioimiseen, otan mukaan kommentit sellaisenaan. Taustaksi kertaan myös oman kirjoitukseni. Näitä juttuja on hyvä taas miettiä, kun valmistelen ensi viikon luentoja.

-----------------------------------------------

+337 Riittääkö kaikille?

Kakku
Muruiksi murrettu
Muruina jaettu

Kuinka moneen osaan kakun voi jakaa, jotta jokainen vielä saisi jotain? Kuinka monelle voi osoittaa rakkautta, jotta jokainen sen vielä tuntisi?

Tänään olen tavannut taas kaikki lapseni ja lapsenlapset. Nuo minulle rakkaat ihmiset. Minulle rakastettavaksi lahjoitetut.  Entä jos lapsia olisikin toistakymmentä ja lapsenlapsia toista sataa. Riittäisikö rakkaus?

Entä jos läheisten piiriin laskettaisiinkin kaikki suvun nuoret ja lapset? Entä saman kylän lapset? Entä saman klaanin lapset?  Entä kaikki samannimiset lapset? Entä kaikki maailman lapset? Riittäisikö rakkaus?

Afrikassa kaimuus tarkoittaa usein sukulaisuutta. Kiinassa taas sama sukunimi liittää miljoonat ihmiset yhteiseen sukuun. Maailman monissa kylissä komennellaan samalla tavalla koko kylän lapsia. Kaikki aina liittyvät toisiin. Yksinäisyyttä ja yksityisyyttä ei ymmärretä. Yhteisöllisyys on itsestäänselvyyttä.  En tiedä, puhutaanko rakkaudesta. Keskinäisestä vastuusta kyllä puhutaan.

Riittääkö rakkaus kaikille?  En tiedä.

"Tätä ikuista laulua lauletaan
yhä maailman kaikissa kylissä.
Siitä lapsetkin näkevät uniaan,
kaikkein pienimmät äitinsä sylissä:
Rauhaa, rauhaa!" (Jaakko Löytty)

---------------------------------------------------------------

Hallatar

Kyllä se riittää. =)
Jokaiselle rakkaalle riittää oma osansa.
Ja uskon, että varsinkin siun sydämessäsi on kaikille oma paikkansa.

Demetrius  

-Voiko rakkaus vaatia?
-Voiko valkoisen miehen taakkaa ostaa kevyemmäksi?
-Onko ne henkisesti kauimmaisetkin lähimmäisiä?
Kovin outoja tuntemuksia herätti kirjoituksesi, ja mieleen jäi soimaan Jaskan sanat
Toivonsa hukkaa lapsi nälkäinen
ellemme murra yhteisestä leivästä
vain toinen toisiamme siunaten.

mm

Hallatar. Luot sanoillasi toivoa...

Demetrius. Eniten jäin miettimään lausettasi:
"Onko ne henkisesti kauimmaisetkin lähimmäisiä?" Jos ovat, mitä se käytännössä merkitsee...
"Voiko rakkaus vaatia?" Uskon, että rakkaus kyllä vaatii. Meillä on silti lupa olla ahdistumatta. Olemme vain ihmisen kokoisia ja kykyisiä...
"Voiko valkoisen miehen taakkaa ostaa kevyemmäksi?" Olenko vastuussa menneestä? Olenko vastuussa tulevasta? Ainakin tästä päivästä...

Lastu

Kun saa kaikki jo maailmalle lentäneet lapsensa kotipesäänsä hetkeksi käymään, olo on onnellinen. Kuin saisi tukipuun kaikille tunteiden versoille, mitkä muuten huojuisivat tuulessa.
Tätä lähirakkauskokemusta ei voi tuntemattomia, etäisiä ihmisiä kohtaan tuntea, vastuuta ja hyvää tahtoa kylläkin. Mutta jos lastaan rakastaa, tämä rakastaa eteenpäin jotain toista... ketju laajenee eikä rakkaus maailmasta lopu.
Totta: rakkaudennälkäistä ventovierasta lastakaan ei saa unohtaa. Ja se vaatii myös muistuttamista. Tiedostamista.

Sokea kana

Minä pidän enemmän ilmauksesta "keskinäinen vastuu" - se pitää silloinkin, kun rakkaus loppuu.

hamalainen  

Kaukainen ihminen ei oikein tunnu lähimmäiseltä, siksi on hyvä, että nykyajan tiedonvälitys tuo kaukaisen lähemmäksi.

mm

Lastu. "tukipuu kaikille tunteiden versoille" Hyvin sanottu. Emosyndrooma...
Tuohon rakkauden töiden jatkuvaan ketjuun minäkin olen halunnut työssäni uskoa...

Skana. Keskinäinen vastuu on arkea todellisuutta ja tekoja. Rakkaudesta puhuminen ei välttämättä vielä merkitse mitään...

Hamalainen. Kun söimme väin lähiruokaa ja teimme itse vaatteemme lähilampaiden lähivillasta, emme käytännössä tarvinneet kaukaista lähimmäistä eikä hän meitä.
Kun katson tässä ympärilleni, suurin osa tavaroista on kaukaisten ihmisten valmistamia. Tarvitsen heitä ja he minua. Suostumalla tähän olen jo ottanut osavastuun meistä molemmista...

tanssiva harmaa pantteri

Kaikki tarvitsevat rakkautta, mutta kuinka monelle yksi ihminen voi rakkautta jakaa. Antaessaan saa, sanotaan. Äiti Theresa ja Amma rakastavat kai kaikkia ihmisiä, minä en voisi.

miina

Toisilla tuntuu riittävän pitkälle ja kauas, toisilla ei edes itselleen. Onko vastaanottaja tyytyväinen osaansa? Jos rakkaus on vain tekoja ja kaikille jaettava teot yhtaikaa ja tasapuolisesti, voi tulla hätä käteen. Kun rakkaus on ajatus, tunne, katse... siitä riittää jo paljon useammalle kuin sitä voi jakaa eri aikaan.

mm

Pantteri ja Miina. Jos rakkautta ei riitä itselle, ei ole voimia jakaa sitä muillekaan.
Jos rakkaus on asenne, se etsii oman tiensä.
"On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin..."

Marikki  

Olipa täällä ajankohtaisia... kuinka monelle riittää, kysyn minäkin, edessäni (ison) kylän verran nuoria kasvoja, yllin kyllin kohtaamisen ja läsnäolemisen haastetta...

mm 

Marikki. "Kohtaamisen ja läsnäolon haaste..."
Niin paljon kohtaamisen ja läsnäolon tarvetta... Jospa aitous riittäisi...

mehtäsielu

Minusta tuntuu että on ihmisiä, joita kukaan ei rakasta, ettei kaikille riitä rakkautta. Mitä kauempana ihminen on muiden henkisestä kaimuudesta, mitä vähemmän hänellä on yleisesti ihailtuja ominaisuuksia, sitä helpommin hän jää rakkauden ulkopuolelle, vaikka olisi kuinka lähellä. Ajattelen esim. monia vanhuksia, tai muuten syrjäytyneitä. Puhumattakaan kaukaisien maiden kärsivistä. Rakastaminen on hyvin vaativa laji, varsinkin, kun sitä ajattelee laajasti. Tai no on se vaativa laji silloinkin kun ajattelee suppeastikin.

mm 

Mehtäsielu. Mietin, onko rakkaus myös sitoutumista. "Henkiseen kaimuuteen" on helpompi sitoutua, koska samalla oppii rakastamaan myös itseään. On ehkä niin, että haluaisimme usein sekä sitoutua että irrottautua samalla kertaa. Sekä läheisyydellä että itsenäisyydellä ja sitoutumattomuudella on oma hintansa.
Voi tätä yksinäisyyden määrää! Voi tätä hyvien, lämpimien ja hellien siilien määrää!
Auttaisiko, jos ei tarvitsisi ajatella liian suuria askeleita tai liian suuria saappaita. Entä jos kyse onkin usein vain pienistä rakkauden teoista... Niitä antamalla ja saamalla punotaan myös tätä rakkauden köyttä...
"Säikytä et, pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät.
Riemulla täytät, herätät toivon ja riemulla täytät." (virsi 415:3)

1999. Thaimaa. Hämärätkin muistot ovat joskus tärkeitä.

Plus%20495%20Vanha%20kamera%20M%20ja%20k