Moninaiset miehet

Eilen kävin taas Hannu Kiurun Kotimaa24 blogissa.  Siellä erään kirjoituksensa kommentissa hän kysyi seuraavaa:

”…Millaisin silmin / millä mielellä sinä seurasit tuota peliä erityisesti ja lätkää yleensä: Isojen miesten ähellystä ahtaassa kaukalossa hirmuisissa tamineissa tavoittelemassa kumilätkää mailojensa lapaan.
Näetkö kenties touhun jotenkin huvittavana, koomisena miesten leikkinä vai onko kyse kenties tarkoin rajatusta sodankäynnistä? Väkivaltaviihteestä...? Mistä?”

Vastaukseni tuohon kommenttiin:

”... Isän, isonveljen, miehen, pojan ja pojanpojan kasvattamana pidän siitä miehisyydestä, joka noita kaikkia sukupolvia yhdistää ja erottaa meistä naisista. Siinä on sekoitus totista leikkimieltä ja leikkistä totisuutta.

Miehessä on jäljellä pojanpojan kaikesta innostunut elämänasenne ja pojanpojassa näkyvillä tuleva miehinen ylpeys. Kaikki sukupolvet näkevät tuon koomisuuden isojen miesten ähellyksessä muovisen kumilätkän parissa ja mahdollisuuden harjoittaa rajattua luvallista sodankäyntiä tiettyjen rajojen sisäpuolella. Siinä on veljeyttä ja ylpeyttä, uhittelevaa näyttämistä ja mahdollisuutta kokea läheisyyttä miehen tavoin tässä naisten valtaamassa maailmassa....

Naisena tuossa kaikessa näkyvät se pojanpoika, poika, veli, aviomies ja isä, se, jota me emme aina kestä, mutta jota ilmankin olisi niin tylsä olla...

Riittikö vastaukseksi?”

Katalyytti seitsemänkymmentä. Moninaiset miehet maailmassa.

Huomenna muistelen taas erästä pientä poikaa. Onnitteluni vähän vanhemmalle versiolle tästä pojasta.

 

1972. Naantali.