Muisti löytää muistoja
Munakoisostakin


Kuuntelimme eilen kesämökillä radiojumalanpalvelusta. Tekstissä mainittiin Betesdan lammikko. Mies kysyi, muistinko sen syvän kuopan. Muistin. Muistin samalla muutakin.

1970 Jerusalem. Kyprokselta viikon lomalla Israelissa. Maailma oli pieni. Jerusalemin kaduilla kulki vastaan tuttu pariskunta Miehen opiskeluajoilta. Nuo tuttavat asuivat ja opiskelivat  silloin Jerusalemissa . Kävimme heillä kylässä ja saimme ensimmäistä kertaa elämässämme paistettuja munakoisoviipaleita.

 

Vierailumme isännästä tuli myöhemmin seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Helsingin yliopistoon. Onkohan oikein soveliasta muistaa hänet ja hänen vaimonsa munakoisosta?

1988 syyskuu, Bangkok.
"Minä tottumaton en pysy kaikessa mukana, teen vain pyynnön mukaan, milloin viipaloin sipulisiivuja, milloin otan pippureista väkeviä siemeniä pois, milloin ojennan tomaattiviipaleita. Välillä leikkaan lehtikaalista lehtiruotoja pienemmiksi. Kaalia tarvitaan keittovihannekseksi sianluiden kanssa.

Nyt saan vaativampaa työtä. Tarkoituksena on saada aikaan kauniita vihanneslautasia. Ystävällisesti minua opetetaan monessa uudessa toimessa. Bambuversot leikataan pieniksi paloiksi, jotka sitten puoleenväliin asti viipaloidaan ohuiksi siivuiksi. Keitettäessä ne aukeavat kukkasiksi. Pikkukurkut leikataan pitkittäin kolmeksi siivuksi ja niistä terävällä veitsellä irrotetaan pieniä osia, kunnes lopputuloksena onkin kaunis lehti. Munakoiso leikataan ristikkäin ja taas tietyin viilloin kukkaseksi. Toiset munakoisot vain koristellaan ristiviilloin muistuttamaan lumpeenkukkaa. Kevätsipulit leikataan poikki jonkun matkan päästä juurimukulasta ja liotetaan vedessä, kunnes lehdet kiertyvät kauniille rullalle. Tomaatti kuoritaan ruusun muotoiseksi.

Niin - sunnuntai- iltapäivä kirkon keittiön lattialla, tekemässä työtä, jota ei oikeastaan osaa. Siinä jotain tästä lähetystyön arjesta. Mikä tuossa kaikessa sitten on lähetystä ja mikä vain elämää. Siinä vasta kysymys"


Tämä on ote kiertokirjeestämme, jossa kerroin tunnelmia eräästä sunnuntaista Hua Markin kirkolla. Siihen aikaan kerran kuukaudessa, kuukauden viimeisenä sunnuntaina, kaikki luterilaiset seurakunnat tulivat yhteen. Nyt oli Hua Markin seurakunnan vuoro olla vastuussa järjestelyistä. Tuon illan kokoukseen odotettiin toistasataa osallistujaa. Varmaan heitä sen verran tulikin. Ja minä opin tekemään munakoisosta kukkasia. En varmaan enää osaisikaan.

Eilen kesämökillä kokeilin grillata Sami Garamin ruokaohjeen mukaisesti munakoisoviipaleita. Taas sovelsin ohjetta oman mielen mukaiseksi. En laittanutkaan viipaleille suolaa vaan kevyttä soijakastiketta. Munakoisosta tuli hyvää. Sitä tehdään toistekin.

1970. Jerusalem. Betesdan lammikon kaivaukset.

Plus%20192%201970%20Betesdan%20lammikko%