Heitetyt lastit

Heitetyt elämät

Ajoin äsken Turusta Poriin. Tuntui, että kuljetuslakosta ei ollut tietoakaan. Kuorma-auto toisensa jälkeen tuli vastaan. Jäätävä sää ja suolaisen kurainen tie saivat aikaan sen, että automme on nyt tosi likainen.  Joka puolella on kiinni jäätynyttä kuravettä…

Meidän aikanamme kerrottiin, että suuri osa thaimaalaisista ammattikuljettajista käytti amfetamiinia.  Lehdissä puhuttiin jopa prosenttiluvusta 80.  Eräs tuttu kertoi, että hänen sukulaismiehensä kunto oli romahtanut kymmenen ajovuoden jälkeen juuri tuon käytön takia. Pitkät ajomatkat ja kireät aikataulut vaativat hintansa. Avuksi ajateltu aine muuttui viholliseksi. Amfetamiinia kutsuttiin nimellä Yaa Maa, hevoslääke, koska sen avulla jaksoi tehdä työtä kuin hevonen. Myöhemmin sitä kutsuttiin myös nimellä Yaa Baa, hullu lääke, koska se sai aikaan raivokohtauksia käytön jatkuessa pidempään.

Yksi onnettomuus on jäänyt mieleen. Yöllä liian kovaa ajanut bussi oli mennyt päin tukkilastissa ollutta kuorma-autoa. Tukit olivat päässeet irti ja työntyneet bussin sisälle niin, että olivat tulleet ulos bussin takaosasta. Lohduton lehtikuva ja lohduton tapahtuma. Sen jälkeen öinen ajo maantiellä ei oikein maistanut.

Lienee turha edes mainita, että olen ehdottomasti huumeita vastaan.

Plus%20632%20Tukkirekat.jpg

Thaimaa, ennen vuotta 1992, jolloin paljon uhreja vaatineen mutavyöryn jälkeen Thaimaahan julistettiin luonnonmetsien hakkuukielto