Ajatteleminen on

Mukavaa

Opettaminen on

Mukavaa

 

Aina välillä

Elämä on

Mukavaa

Olipa mukava päivä. Opiskelijoiden kanssa mietittiin Ihmisoikeuksien julistuksen uskontopykälää, keskusteltiin heidän kokemuksistaan erilaisten ihmisten kanssa, puhuttiin käytännön dialogista, kurkisteltiin netistä suomalaisen muslimiksi kääntyneen Sakinan blogia Kirkon penkistä moskeijan lattialle,  katsottiin Thaimaasta kertovaa Tyttö ja vanhus-videota  ja mietittiin maailman uskontoja muutamien maiden ja niihin liittyvien tavaroiden avulla.

”Monen thaimaalaisen mielestä sairauden syynä eivät ole vain virukset tai bakteerit, vaan karman lain mukanaan tuoma syyllisyys, tähtien asennot, pahojen henkien voima ja kuolleiden henget. Pohditaan, mitä ulkomaalainen voisi ihmetellä, kun hän joutuu Suomessa sairaalaan. Miten itse haluaisimme meitä kohdeltavan vieraassa kulttuurissa? Muistellaan Murphyn lakia, joka sanoo, ettei mikään ole niin helppoa kuin luullaan ja että kaikki vie aikaa enemmän kuin luullaan.”

Tällaisia asioita käsittelin aikoinaan terveydenhoidon opiskelijoiden kanssa. Uskontokasvatusta tehtiin tälläkin tavalla.

Illalla alkavatkin sitten uudet riemut. Pääsen lapsenvahdiksi taas pitkästä aikaa. Jee…

Rahaa edesmenneille esivanhemmille. (Kuva Pekka Hiltunen)

Plus%20264%20rahaa%20esivanhemmille%20pi