Aikamatka alkuun
Uudeksi muuttunut menneisyys
Miten eletty elämä voikaan yhden ihmisen elinkaaressa muuttua niin nopeasti historiaksi. Jo eilinen on alkanut tuon muutostyön. Joskus sitäkin päivää nimitettiin huomiseksi.
”Jos katselee Kaakkois-Aasian kartasta Taka-Intian niemimaan keskiosaa, tutkistelee valtioiden rajoja, siristää silmiään ja ottaa hivenen mielikuvitusta avukseen, niin huomaa katsovansa isokorvaista pitkäkärsäistä elefanttia. Näin on löytynyt Thaimaa, rantavaltio, jota rajoittavat Intian valtameri ja Siaminlahti sekä Burma, Laos, Kamputsea ja Malesia.”
Vastatut haasteet. Ylitetyt esteet.
”Thaimaa on teollistuva valtio. Vanhastaan teollisuus on ollut yhteydessä maataloustuotantoon. Nykyisin myös muut teollisuuden haarat ovat voimistumassa. Suomessakin moni on löytänyt uudesta paidastaan merkinnän Made in Thailand.”
Entiset viholliset. Voitetut uhat.
”Thaimaan rajoilla on ollut levotonta jo useiden vuosien ajan. Riippumattomuutta kannattavat ryhmät aiheuttavat rauhattomuutta etelärajalla; pohjoisessa ja koillisessa on hallitusta vastaan taistelevia sissijoukkoja, joiden aiheuttamista välikohtauksista voi päivittäin lukea sanomalehdistä.”
Vanhat nimet. Onnistuneet poliittiset ratkaisut.
”Burmasta, Laosista ja Kamputseasta on tullut pakolaisia näissä maissa tapahtuneiden poliittisten muutosten vuoksi. Vietnamin joukkojen tunkeuduttua Kamputseaan pakolaisten lukumäärä kuitenkin kasvoi muutamassa kuukaudessa satoihin tuhansiin. Vietnamilaisten edetessä kohti Thaimaan rajaa poliittinen ilmapiiri kiristyi jatkuvasti. Thaimaan aloittaessa kamputsealaispakolaisten kotiuttamisohjelman kesäkuussa Vietnamin joukot hyökkäsivät Thaimaan puolelle. Muutaman päivän taisteluiden jälkeen tilanne laukesi. Pakolaisten kotiuttaminen lopetettiin. Jännitystila rajalla jatkuu edelleen.”
Otteet artikkelistani Tämän päivän Thaimaa kirjasta Tuokioita Thaimaassa vuodelta 1982. Suomen Lähetysseura. Olimme saapuneet työhön Thaimaahan 1979. Kirjan takakannessa on lainaus Ella Väänäsen runosta:
”Thaimaa ei jätä ketään kylmäksi.
Tunnet sen otteen olemuksesi joka solulla
ensimmäisistä askeleista lähtien."
2012. Tämän päivänThaimaa. Lainaus aamullisesta Bangkok Postin uutisesta:
"More than 20,000 police and soldiers were mobilised to enforce security across the capital Saturday against anti-government protesters rallying under the anti-government Pitak Siam group.
Police estimate that up to 76,000 protesters could turn up for the rally at the Royal Plaza on Saturday, although Pitak Siam members downplayed the estimate as well as government fears that the protest could turn violent."
Kommentit