• Saamaton joka säässä.
  • Järkikö ikijäässä?

En saanut itseäni liikkeelle. Tekosyitä löytyi. Onneksi löytyi myös hakukone. Se herätti edes aivot. Tällaista kierrosta aivosolut aikaansaivat. Tänään. Tänä keväänä:

Onko olemassa kevätmasennusta?  Hakuvastaus: On. Siitä käytetään myös nimeä vuodenaikamasennus, joka voidaan liittää kaikkiin vuodenaikoihin.  Onko kaamosmasennus vain suomalainen käsite? Kokeilin kääntäjää. Hakutuloksia: vinterdepression winter depression Winter-Depression Vinter Depresjon la dépression hivernale. Onko olemassa talvimasennusta ? Hakutulos : On. Kokeilin kääntäjää. Samat hakutulokset kuin kaamosmasennuksella. Mikä on kaamos ? Hakutulos :  Polaariyö.

Kuinka suuri osa ihmisistä kokee vuodenaikamasennusta ? Mikä vuodenaika masentaa eniten? Miksi kaamosmasennus tuntuu  vaikeammalta kuin talvimasennus ? Johtuuko se siitä, että talveen kuuluvat ainakin välillä myös öinen kirkas tähtitaivas ja kuun valossa loistavat hanget, mutta kaamos kuulostaa – ainakin meistä etelän ihmisistä - pelkästään synkältä. (Tiedän, että monelle pohjoiden ihmiselle asia ei ole näin yksipuolinen.)

Perusviisaus, joka kaikkien olisi aina hyvä muistaa kaikissa ihmissuhteissa: Toiset ovat erilaisia kuin toiset. Siinä se on.

Tulos. Ehkä sittenkin uskaltaudun tuonne Suomen kauniiseen kevääseen. Ei se syö.

1973 Kapelsskär ja kevätesikot. Mitä mahtoi tänä viikonloppuna näkyä saaristossa ?

1973%20Jakke%20Kapelsk%C3%A4rpieni-norma