Porin kasvot
Kenen kasvot?


Eilen illalla katsoin Toinen Suomi- projektissa valmistuneen dokumenttiohjelman Isolinnankatu, joka oli kuvattu Porissa huhtikuussa 2003. Olin kuullut tuosta ohjelmasta, mutta nyt vasta sen näin. Osa sen henkilöistä oli hyvinkin tuttuja. Suntio Matti Bergiuksen olen tuntenut jo vuosikymmeniä ja kumikorjaamon omistaja Jukka Murre on jo kauan vaihtanut automme kesä- ja talvirenkaat. Molemmat heistä ovat oikeassakin elämässä jutustelevia  ja mukavia ihmisiä. Heistä ainakin dokumentti antoi aidon kuvan.

Toinen Suomi- tuotos kertoi myös Toisesta Porista, ei pelkästään Minun Poristani. En ole koskaan ollut Porin yöravintoloissa enkä laulanut karaokea. Lehtiä olen kyllä muutaman kerran ollut mukana jakamassa, mutta kenenkään ikkunoita en ole pessyt. Yövartijoiden kanssakaan en ole kulkenut käytäviä taskulampun kanssa. Ministerinisä Holmlundin kanssa olen jossain tilanteessa jotain puhunut, mutta ministerinveli Holmlund on minulle vain nimi muiden joukossa. Kenen Pori tämä oikein on?

Olen jo jonkin aikaa miettinyt sitä, kuinka erilaisia muistoja eri ihmiset kantavat mielessään. Monilla sisaruksilla tuntuu olleen aivan eri perhe, vaikka samoissa tiloissa onkin yhdessä asuttu samojen ihmisten kanssa. Pohdin edelleen, voiko eri ihmisillä oikeasti olla erilaisia Totuuksia. Kuinka luotettavia tuollaiset Omat Totuudet sitten ovat? En ole saanut vielä minulle kelpaavaa vastausta.

Kenen Thaimaassa olen asunut ja keiden Totuutta nyt jälkeenpäin muistelen? Parhaimmillaankin muistot ovat vain pintaraapaisuja. Kun kerron jostain ihmisestä, voin kertoa vain sen, minkä minä olen nähnyt, kuullut ja kokenut. Heisenbergin epämääräisyysperiaatetta epämääräisesti ihmiselämään soveltaen jo minun havaintoni ovat saattaneet muuttaa totuutta. En tiedä, olenko toiminut katalysaattorina vai esteenä?


Toinen Suomi- projektista on tehty myös tutkimusta. Sari Orkomiehen pro gradu-tutkielman otsikko on: "Ketä sillä loukataan? Dokumentaristin eettiset valinnat suhteessa kuvattavaan ja yleisöön." Hyviä näkökulmia jokaisen muistelijan pohdittavaksi.

Tämäkin kaivo on nyt Poria, sitä toisenlaista. Kuva Simo Nieminen.

Plus%20158%20M%C3%B6kki%20kaivolta%20k%C