Kolme tehokasta päivää takana. Puhetta. Laulua. Soittoa. Keskustelua. Lukemista. Näkemistä. Kokemista. Viimeisessä tilaisuudessa siunattiin uusia lähetystyöntekijöitä matkaan, perinteiseen tapaan. Joukossa oli useita tuttuja, läheisimpänä lähessukulainen, lastemme kasvinkumppani Thaimaasta perheineen.
Katselin tuota viimeistä messua infopöydän takaa. Liikutuin ensimmäistä kertaa juhlien aikana. Messuna oli kehitysvammaisten selkokielinen itsetehty ja itsetoimitettu Jazzmessu. Kehitysvammaiset toimivat myös pappien parina ehtoollisen jaossa. Tajusin, että lähetystyötä ei olisi voinut tuota paremmin ilmaista. Jokainen ihminen on tärkeä. Jokainen ihminen on arvokas. Kaikkialla, kaikissa paikoissa, kaikkina aikoina jokaisen on oikeus kuulla evankeliumi Jeesuksesta. Omalla kielellään, omalla tavallaan, omalla ymmärryksellään.
Juttelin jälkeenpäin noiden soittajien ja laulajien kanssa. Pari heistä muisti minut siitä, että olin muutama vuosi sitten vieraillut heidän koulussaan. He kysyivät, oliko Thaimaan lapsilla nyt hyvä olla ja saivatko kaikki lapset siellä varmasti ruokaa ja pääsivätkö he kouluun. He muistivat myös ne thaimaalaiset soittimet, joita olin kuljettanut mukanani…
Katalyytti seitsemänkymmentäyhdeksän. Selkokielinen Jazzmessu Jos haluat nähdä ja kuulla , millainen tuo messu on, tässä viisiminuuttinen siitä vuosi sitten Porin Kirkkopuistossa.
Kummipoikamme rippikuva kehitysvammaisten rippikoulusta. Ilman tätä jo edesmennyttä kummipoikaamme elämämme olisi ollut paljon köyhempi, vaikka pystyimme osallistumaan hänen elämäänsä vain vähän.
Kommentit