Kartan piirtäjä
Kirjan esittelijä
Linkin jakaja

Tällainen monessakin blogissa näkynyt haaste on vaivannut (haastavasti) mieltäni jo jonkin aikaa:

”Tämä on blogiesittelyhaaste. Esittele yksi valitsemasi blogi lukijoillesi. Kerro millaisia ajatuksia esittelemäsi blogi sinussa herättää. Suosittele blogia jollekin lukijaryhmälle, esimerkiksi miehille, naisille, rakastuneille tai vaikka purjehtimisesta kiinnostuneille. Linkitä kyseiseen blogiin ja haasta toisia jos haluat. Älä haasta esittelemäsi blogin kirjoittajaa, äläkä esittele sinut haastaneen kirjoittajan blogia.”

Bloggaamista aloitellessani huomasin, että blogien Vanhassa Maailmassa  tuntui alamaailman häivähdys. Löytyi Vanhoja Viisaita, jotka olivat toisilleen vuosien varrella jo moneen kertaan kaiken kertoneet. Oli kirjoittamattomia sääntöjä ja takahuoneita, joissa oli erityiset anniskeluoikeudet ja arvojärjestykset. Ensiksi ehtinyt sai niissä ilman muuta paremman palvelun. Tämä maailma poikkesi kieltolain maailmasta kuitenkin ratkaisevasti siinä, että poliiseja ja konnia oli mahdoton erottaa toisistaan. Soitinlaukuistakaan ei yleensä löytynyt aseita ja aseiden käyttö oli muutenkin minimaalista. Huoneiden ovetkin olivat auki kaikkien tulla ja mennä.

Me, myöhemmin kuoriutuneet, newbiet, kuljemme piipittäen ympäriinsä ja jätämme jätöksiämme sinne tänne. Mikä ettei niistäkin voi kasvaa uusia alkuja, jos mukaan on sattunut kunnon jyviä.

Jokainen uusi lähtee kerimään keräänsä summittaisesti. Syöksymme pimeään luolaan ja kiinnitämme lankamme oikeaoppisesti lähtöpaikkaan voidaksemme palata sinne takaisin, jos olemme mennet harhaan. Surffaaminen on suuren seikkailun alku ja mahdollisuus.

Ja sitten se esittely.

Maalaisen blogit ovat olleet minulle virkistäviä karttoja, joiden perusteella on ollut mahdollista tajuta, kuinka paljon kaikenlaista mukavaa ja hyödyllistä netistä löytyykään. Maalainen on yksi Vanhan Maailman suurista nimistä, kauan mukana pyörinyt, joka kuitenkin edelleen jaksaa etsiä ja jakaa löytöjään. Kurkistakaa vaikka Oppitorille, jos haluatte leikkiä sanoilla ja käyttää niitä.

Blogien esittelyä voi kukin jatkaa omassa blogissaan. Jos et ole vielä mielenkiintoista blogiasi esitellyt, tee se nyt.

1964. Merikarvia. Merikarvian yhteiskoulu. Penkkarit. Vanhaa maailmaa ja maalaisia sielläkin.

Penkkarilaulut%201964%20pieni%20koko.jpg