Onko hiljaisuudessa ääniä? Entä taustakohinaa? Soivatko korvasi? Soiko sisimpäsi?
Pelaan aina välillä tytärten kanssa Rummikubia, vaihtelevalla menestyksellä. Siinä samalla jutustelemme niitä näitä. Eilen opin uuden sanan, ear worm, korvamato. Se on musiikkia, joka alkaa soida sisimmässä eikä siitä tahdo päästä eroon. Totesimme, että korvamato on liikkuvainen loinen, jonka suuri into on hypätä ihmiseltä ihmiselle. Jos joukossa joku rallattelee jotain sävelmää, toinenkin voi huomaamattaan rallatella samaa rallia.
Olen alkanut kuulostella omia korvamatojani. Niillä on usein joku sanoma. Aina en huomaa ajattelevani jotain asiaa, ennen kuin korvamato siitä minulle kuiskaa. Joskus korvamadon viesti on lohduttava. Silloin oletan madon olevan Isomman asialla.
En muista, kuuluiko korvamato koskaan keskellä liikenneruuhkia. Äänimaailma oli suurkaupungissa riittävän runsas muutenkin. Korvatkin siellä aina välillä soivat, ihan itsekseen. Minun ei ole tarvinnut lukea tutkimuksia tietääkseni, että liiat äänet aiheuttavat stressiä. Vaikka liikenteen äänet hiljenivätkin sulkemalla ikkunat, tilalle saapuivat rämisevät ilmastointilaitteet. Vasta viimeisinä Bangkokin vuosina käytössämme oli hiljaisempia laiteversioita. Joissain asunnoissa ikkunoiden ollessa auki liikenteen äänet valtasivat asunnon niin, että ruokapöytäkeskusteluissakin täytyi välillä korottaa ääntään tullakseen kuulluksi. Minkä äänimaailman onkaan alitajunta minulle noita vuosina tallentanut!
Nyt ikkunan ollessa auki leikkipuistosta kuuluu lasten leikkiääniä. Ne ovat elämän ääniä. Taustalla kuuluu koko ajan myös liikenteen häly. Siihen olen kaupunkilaisena tottunut niin, että en sitä yleensä tunnista, jos en erikseen kiinnitä siihen huomiota. Muuten on hiljaista, tietokoneen tuuletin taitaa olla ainoa äänilähde täällä sisällä.
Mitähän korvamato minulle nyt parhaillaan laulaa? Taitaa olla Thaimaan muistojen takia meneillään Sing Halleluja to the Lord…
1983. Pori. Joulupukki ja pillipiipari.
Kommentit