Sotkimme kaikki ympyräsi
Arkhimedes
Silti niitä vielä löytyi
Heureka!
Olin pyhänä Heurekassa. Esikoinen innovoi siellä työn puolesta. Minun päivääni riemastutti Pojanpoika, 4 v.
Ajattelin etukäteen, että koettaisin laskea, kuinka moneen nappulaan pieni poika ehtii päivän aikana koskea, mutta laskuni menivät sekaisin heti alussa. Heurekassa vain oli niin kivaa. Koettavaa jäi muillekin kerroille, kun nyt vielä jalat eivät kaikkiin kaasupolkimiin ihan ylettäneet eikä ralliauto lähtenyt liikkeelle polkimienkaan avulla. Pallomerestä oli mukava pelastautua ja kiivetä pelastuslauttaan. Isoja saippuakuplalevyjä oli mukava poksauttaa. Nousevia ilmakuplia oli mukava synnyttää. Rottien koripalloa oli mukava katsella. Yhdessä kädestä toinen toistamme pitäen juoksimme ottamaan vastaan taivaalta tippuvia banaaneja ja ötököitä isolla seinänkokoisella ruudulla.
Kotiin lähtiessä poika kysyi, että miksi ihmeessä jo mentiin. Oli kuulemma luvattu tulla leikkimään… Mitäs me, viisi tuntia vain oltiin… Toinen meistä oli muuten väsynyt. Se ei ollut poika.
Tulo kahden vuoden työkaudelta Suomeen 1994
"1.7. Eka vuorokausi hirressäkin… Esikoinen oli vastassa. Kuopus Heurekaan. Iltapäivällä Kuopus löysi kaksi ystävää, joiden kanssa Kaivopuistoon. Palasi nyrkillinen luonnonkukkia mukanaan. Äidille luontoa.
2.7. Esikoinen ja Kuopus dinosaurusnäyttelyssä + Naked Gun 33 1/3."
Elämän kiertokulku. Niin että vuoroin Heurekassa käydään. Dinosaurukset olivatkin tuttuja jo kielikouluajalta Englannista. Silloin oli ollut meidän vuoromme vielä Esikoinen ja Keskimmäinen niitä katsomaan. Kuopus ei ollut silloin vielä syntynyt.
Lepis on varsinainen innovaattori. Hänen kanssaan oli mukava selvitä marraskuusta. Sain häneltä jopa prenikan siitä hyvästä. Hykerrytti. We made it!
Edit 9.55 Puujalka valppaana pappina tiesi, että Alkujuttuuni alunperin kirjoittamani Aristoteles ei suinkaan piirrellyt ympyröitä. (Katso hyvät kommentit.) Korjasin sen oikein Arkhimedeksi. Ihan periaatteen vuoksi. Puolustukseksi tähän vastakommentistani seuraavaa:
"Taitaa olla alitajuntaa. Pidin auskultointiaikana Huonon Oppitunnin lukiossa Arkhimedeen laista. Vieläkin se nolottaa..."
Kommentit