Yhdet ylös

Yhdet alas

Kolmannet ylös ja alas

Vain huvin vuoksi

Annan mielikuvien johdattaa kirjoitteluani. Kai niilläkin jotain sanottavaa minulle löytyy. Siltä se ainakin on tuntunut itsestäni.

Provinssissa asuneelle lapselle Stockmann oli Suurta Maailmaa. Oli valoja, koristeita ja tuoksuja. Ennen muuta Stockmannilla olivat Ne. Liukuportaat. Vasta Tevjen kautta ymmärsin, että joku muukin oli saattanut toivoa portaita, jotka huvin vuoksi eivät menneet minnekään. Stockmannin liukuportaat olivat minulle vain lapsia varten. Hyvää mieltä varten. Yhdelle portaalle kun astui, muut portaat pääsi kyydillä eteenpäin. Yläkerroksesta minulle ostettiin Hattu. Siinä oli kuminauha leuan alla. Se päässä pompin portaita alas ja liukuportaita taas ylös.

Poriin tuli ensimmäiset liukuportaat vasta paljon myöhemmin. Olin mielestäni silloin jo sen verran aikuinen,  että niitä portaita ei enää pompittu.  Liukuportaita pitkin pääsi koululaisten suosimaan kahvilaan. Sieltä saatiin Porin ensimmäiset pehmytjäätelöt. Siellä tavattiin myös omia kavereita ja haikailtiin muiden perään. Ja kirjoitettiin päiväkirjaan, keitä kahvilassa kulloinkin oli nähty.

Maailmanmatkoilla liukuportaat liittyivät metroihin. Siirtyminen maasta toiseen oli yleensä mukavaa, koska edelliset huolet oli jätetty eikä uusia vielä ollut tullut. Rakastan metroja varmaan liukuportaiden takia. Vielä sen tunteen tapaan Helsingin metrossakin.

Huomaan, että liukuportailla on ollut minulle positiivinen viesti jo hyvin kauan. Joidenkin portaiden sanoma on kyllä ollut muunkinlainen. Joulun alla sen tajuan.

Bangkokin suurissa tavarataloista löysi lähes kaikkea. Siis, löysi ja löysi. Lahjojen osto vaati kulkemista liukuportaita ylös ja alas. Oli liikaa valinnanvaraa ja liian paljon päättämistä. Alennushyllyt ja tarjoukset piti tarkistaa. Kelpaisikohan tämä? Olisiko tuo parempi? Ehtikö paketti ajoissa? Miten se otettaisiin vastaan? Portaita ylös ja alas. Kaikkialla sama päättämättömyyden tila.

Olen ollut kauan jouluahdistuja. Lukemattomat tekemättömät työt masentavat. Riman nostan niin korkealla, että en varmasti pääse yli. Jos joku on joskus tehnyt jotain jouluksi,  minun on mietittävä, pitäisikö minunkin niin tehdä. Tuossa päättämättömyyden tilassa usein käy niin, että en kuitenkaan ryhdy mihinkään. Moni toimi sujuisi, jos siihen tartuttaisiin. Paniikki vain kasvaa jo alkamisen ajattelusta. Jouluisilla liukuportailla olisi ajeltava tarmokkaasti ja johdonmukaisesti. Niihin ei liity hupiajelua.

Entä, jos juoksenkin riman alta? Päättäväisenä ja hymyillen. Entä, jos lähdenkin ajelemaan sisäisillä liukuportailla “huvin vuoks ei minnekään". Ehkä jo tänä jouluna?

Perheellä tuskin olisi mitään sitä vastaan.

1970. Kypros. Kiipeäminen Hilltopille ilman liukuportaita.

Plus%20290%201970%20Kypros%20Hilltop%20p