Jostain kaikki aina alkaa.
On olemassa aika ennen blogini avaamista. Harvoin asiat yhtäkkiä esiin tulevat. Kaikella on taustansa.
Anteeksi, on pakko aloittaa noin, kun olet nimimerkin takana piilossa. Sen piilossa olon nautinnon kyllä tiedän, sillä 90-luvun lopulla ollessani Thaimaassa opin irkkaamaan Kosovon kriisin keväänä ja silloin osaksi asuin Dalnetin kanavilla mm christian-debate, religious-debate, origins, kosovo, atheism jne.
Oli suurenmoista suunnata sanoja ja ajatuksia avaruuteen vieraalla kielellä vieraasta maasta ilman mitään vastuuta. Sain sieltä paljon ystäviä, joita vielä usein muistelen, ortodoksipiispan poika Amerikoista, anabaptisti Australiasta, ilmeisen rikas ateistipoika Venezuelasta, alkuperäiskansaan kuuluva (siis suomeksi salaa sanottuna intiaani) Kanadasta, kristinuskosta luopunut taistelija Amerikoista, yleensä vain ilkeilijät collegepojat kaikkialta maailmasta, pyhää vihaa lietsova hindupoika Delhistä, rauhaa julistava saudi-arabialaistaustainen muslimi myös jenkeistä, raamattuvyöhykkeen hurskaat kuolemantuomiota kannattavat julistavat vilpittömät suvaitsemattomat kristityt…. Silloin ajattelin, että jokaisen suomalaisen teologin pitäisi viettää jonkin aikaa elämästään näillä kanavilla.
En halua kommentoida blogissasi, koska yritän vastustaa kiusausta olla yksi nimettömistä enkä osaa kirjoittaa niin nasevaa tekstiä, että muutamalla rivillä jotain sellaista heittäisin, joka jäisikin julkisuuteen. Ircin onni oli se loputun tajunnan virta, jota pystyi seuraamaan ja sitten unohtamaan välittämättä edes siitä, että joku ehkä jossain kuitenkin tallentaisi kaiken…
Täytyy myöntää, että sivusi olivat suomeksi toimitettuna paljon hätkähdyttävämpiä ja kohti käyviä kuin entinen englanniksi käyty kuitenkin sisällöltään samanlainen juttu. Suomessa en voi, tyhmä kyllä, välttyä ajatukselta, että on kaikissa luopumistapauksissa jotenkin kuitenkin itsekin kristittynä vastuussa.
Toisaalta, olen ollut lähetystyössä Thaimaassa asuen siellä yhteensä 15 vuotta parinkymmenen vuoden aikana enkä voi kuvitella, että siellä kukaan ilmaisisi omaa hätäänsä noin jyrkästi toisen uskoa halveksien kuin mitä täällä Suomessa on tapana. Se ei ollut siellä tapana eikä edes laillista. Omaa uskoaan sai rauhassa kehua, mutta toisen pilkkaaminen oli kiellettyä. Suo siis anteeksi, että en tältä taustalta lähtien voi kaikkea sanomaasi hyväksyä. (Tiedän, että sinua ei tippaakaan liikuta minun hyväksymiseni, kunhan vain mainitsen ;) ) Olen muutenkin ihan riittävän tiukkapipo enkä edes kovin sitä häpeä, jos en nyt niin kunniaakaan siitä ota. Ja onhan meillä varmaan sitä ikäeroakin sen verran riittävästi, että se jo haittaa kommunikointia…..
Jatkanpa vielä, jos jaksat lukea. Dalnetissä oli myös silloin hyvä tuttavani Himpalapotamus, kiinalaisperäinen Impalan omistaja IT-nörtti insinööri ateisti Havaijilta. Hän oli usein uskontokanavilla samoin kuin ateismikanavilla. Hän jopa osallistui nettidebatteihin, joita en ole muualla nähnyt. Niissä annettiin aihe ja tietty aika parille tyypille, suljettiin muilta mahdollisuus sillä aikaa kommentoida, ja nämä kaksi kävivät kiivaan keskustelun. Muistan miten Himpalapotamus voitti hurskaan kireän uskovaispojan keskustelussa, jossa väiteltiin siitä, onko King Jamesin käännös ainoa oikea raamatunkäännös… (niitäkin on jotka tätäkin väittävät, uskomattoman paljon eri väitteitä on, me Suomessa ollaan kuitenkin aika suppeita..) . Kyselinkin Himpalalta, miksi hän ateisti vielä kuitenkin kellui uskovaisten kanavilla keskustelemassa.. Oliko se hänelle missio? Samaa kysyn sinultakin. Onko sinullakin missio…"
Tämä on osa kesäkuussa lähettämääni sähköpostia eräälle blogisivustolle.
Voidaan hyvin sanoa, että bloggaamiseni alkoi tästä kirjeestä. Olin löytänyt blogimaailman ja tunsin, että minulla oli nyt sanottavaa. Yksittäisiä juttuja olin kyllä surffatessa löytänyt, mutta että tällainen maailma löytyikin täältä. Sitä en olisi arvannut. Toisaalta VAU. Toisaalta JOSPA. Toisaalta ENKAISENTÄÄN. Tuon kirjeen saajan kanssa jatkoimme hyvää kirjeenvaihtoa. En silloin arvannut saavani häneltä vastausta. En silloin vielä myöskään arvannut, että alkaisin kirjoittaa omaa blogia. Olen tuosta kirjeenvaihdosta tosi kiitollinen.
Kirsti Ellilä liittyy myös blogielämäni alkuun. Hänet löysin surffaamalla kouluaikojeni yhteyksiä. Samasta kaupungista. Samasta koulusta. Saman koulun kokoelmankirjan kirjoittaja. Hän on yksi niistä ensimmäisistä bloggaajista, joihin vähän kerrassaan jäin kiinni. Mielenkiintoinen erilainen näkökulma, mielenkiintoiset kommentoijat, mielenkiintoiset aiheet. Mielenkiintoista pyrkiä vähän kerrassaan vakoilemalla tutustumaan outoon ihmiseen, jolla oli jotain samaa taustassaan.
Tähän blogiin olen ihan ensimmäisen viestini huhtikuun alussa kirjoittanut. Blogissa käytiin silloin keskustelua helvetistä. Lähetin sähköpostiviestin: "Nyt sain kirjoitetuksi, kun halusin näyttää sinulle kuvia buddhalaisesta helvetistä. Voittaa Dantenkin." Kuvat olivat silloin vielä Thaimaassa työssä olleen, nyt kesällä kirkon uskontosihteerin virkaan palanneen Pekka Hiltusen kotisivuilta. Aika mielenkiintoista sinänsä tuo aiheen valinta. Tuo linkki löytyy vieläkin paikaltaan.
Pöydälläni on nyt Kirsti Ellilän neljäs Emma-kirja, Emma ja Amorin nuolet. Esittelin siksi hänet nyt nuorten kirjailijana. Sitä hän ei suinkaan pelkästään ole. Olen vähän kerrassaan hänen erilaisia kirjojaan lueskellut. Viimeisintä, Miehen tuoksua, en ole vielä lukenut. Sen kirjan vaiheita blogissa seurattiin ja seurataan. Kirsti Ellilän kirjoissa luen samalla myös omaa nuoruuttani. Luen niistä myös omaa kotikaupunkiamme ja omaa kouluamme, vaikka niistä ei kirjoissa suoraan kerrotakaan. Luen ja koen ja mietin. Voin myös yhtyä kommenttiin: "Ns. tavallisten ihmisten arki on minusta kiinnostavaa ja ikävän aliarvostettua. Suurmiehiä enemmän olen kiinnostunut piennaisista."
1983. Bangkok.Puhtaaksikirjoitusta ennen Blogistania. Työpöytänä makuuhuoneen peilipöytä.
Kommentit