Sieltä tulevat
Tuonne menevät
Jäljet jättävät

 
Jospa olisi tajunnut pitää ajoissa vieraskirjaa. Onneksi kalenteri edes jotain kertoo:

2.12.1984. Ilari Rantakari iltateellä matkalla Kalkutta - Helsinki

 
Suurlähettiläs Ilari Rantakari oli 1980-luvulla jonkin aikaa Luterilaisen Maailmanliiton neuvonantajana Intian Kalkutassa. Myöhemmin hän on jatkanut kansainvälistä uraansa Ulkoministeriön palveluksessa useassa eri tehtävässä. Yhdestä vaiheesta kerroin blogissani jo aikaisemmin:

”Ilari Rantakari, suurlähettiläs, oli yhteyshenkilönä Jolon panttivankikriisin aikana. Kerroin hänelle myöhemmin, että sen kesän rippikouluissa nuoret olivat halunneet maailmantilanteesta puhuttaessa rukoilla noiden panttivankien puolesta.”

 
Vuonna 2004 saimme Miehen kanssa juontaa Rauha kaikille? - foorumin Suomen Lähetysseuran lähetysjuhlilla Mikkelissä. Siellä Ilari Rantakari puhui mm näin:

”Maailmassa palaa - ja on oletettavaa, että ihmisen maailmassa ongelmat, kriisit ja konfliktit tulevat jatkumaan. Meille kaikille kuulu kuitenkin lähettäjämme kehotus: 'Autuaita ovat rauhantekijät'...”

 
Kelpasi kyllä kutsua kotiin vieraita, kun meillä oli ahkera siivoaja ja kukkien asettelija:

 
1984 Thaimaa Bangkok, Soi Suan Phlu. Kotiaskareita