Etäodotus
Etäsyntymä
Etäkaste
Sydämessä kuitenkin lähellä

Yhä enemmän lastenlasten syntymät koetaan etäsyntyminä. Meidän kulttuurissamme nuoret perheet elävät omaa elämäänsä ja asuvat, missä haluavat. Siihen on pyritty ja siihen päästy. Tuntuisi nurinkuriselta kääntää suuntaa.

Nykyisin uskotaan, että paluut entisiin käytäntöihin ovat taantumista ja konservatismia. Jokaisen sukupolven on itse löydettävä omat käytäntönsä. Oikeinhan se onkin, kunhan vain huomataan, että peruutusvaihdekin on olemassa. Lainsäädäntömme on sen verran kankea, että vie aikaa huomata tehtyjen päätösten toimimattomuus. Jos paluun entiseen voi naamioida uudeksi moderniksi löydöksi, peruutus voi onnistua. Ehkä join, ehkä en.

Sähköpostin sivulauseessa sekin kerrottiin. Niin oli tehty etäperheelle jo seurusteluasioissa, kihlautumisessa ja häita suunniteltaessa. Ensimmäistä lastenlasta olisi tulossa. Miltä tuntuisi?

Sähköpostissa ja kotisivuilla asiaa seurattiin. Ultraäänessä tulokkaalla oli  peukalo suussa. Kaikki hyvin.

Syntymätiedonkin lähetti syntyneen kummitäti sähköpostissa. Että tällainen oli tullut.

Valokuvia saapui kirjeessä. Lähettäjänä oli se lapsenlapsi, omalla uudella nimellään, vähän etukäteen etäperheelle kertoen. Että Sen niminen. Kuvilla pystyimme seuraamaan kehitystä aluksi tunti tunnilta, sitten päivä päivältä. Tuonnäkoinen. Äitinsä sylissä. Isänsä sylissä. Sairaalassa. Kotona.

Kastejuhlasta tuli video. Etäperhe pääsi siihenkin näin mukaan. Huvittavaa oli, että etämummon alkaessa leperrellä videovauvalle koira alkoi heiluttaa häntäänsä. Näköjään samat leperrykset.

Tänään juhlitaan tuota silloin etävauvana seurattua kullannuppua. Onnea isolle tytölle. Ihana lapsi edelleenkin, niin kuin sisaruksensakin. Soitellaan ja lähetetään tekstareita. Rakastetaan.

DOO DEK, lapsi vanhasta kirjainkuvataulusta;

Plus%2089%20D%20dek%20pieni.jpg