Muistan muistaneeni

Unohdan unohtaneeni

Unohduksen lumet kuulostavat kauniilta. Ne ovat valkoisia, pumpulisia ja peittäviä. Tuntuu kuin sillä, mikä on jäänyt lumikerroksen alle, ei olisi mitään väliäkään. Toista on unohduksen räntä. Se sotkee nykyisyyden ja menneisyyden loskaiseksi, likaiseksi ja harmaaksi sohjoksi, josta ei oikein tiedä, mitä se on. Olen räntävaiheessa.

Vanhetessaan on syytä päättää, onko unohtaminen hyvä vai paha asia. Se kanssa voi ystävystyä tai sitten sen voi valita vihamiehekseen. Se kuitenkin joka tapauksessa tuppautuu seuraan, halusi sitä sitten tai ei. Jos vielä muistaa aina muistaneensa ja unohtaa ennenkin unohtaneensa, tulevaisuus voi tuntua turhauttavalta.

Thaimaan ajoilta mieleen jäänyt laulu tuntuu sopivan näihin mietteisiin: Sister Act, Lauryn Hill ja Tanya Blount, His Eye Is On The Sparrow.

“Why should I feel discouraged?
Why should the shadows come?
Why should my heart feel lonely?
And long for heaven and home”

“I sing because I'm happy
I sing because I'm free
His eye is on the sparrow
And I know He watches me”

Jos jotain hyötyä on harmittavasta unohtamisesta, niin ainakin se, että suomea viime viikolla opettaessani annoin käytännön esimerkin lauseesta: "Anteeksi. Olen myöhässä." 

Monet rännät ovat sataneet maahan niilden aikoijen jälkeen, jolloin minulla oli ulkomaalainen kirjeenvaihtoystävä...

Plus%20529%20Hans%20Michael%20sivu.jpg