Vapaasti
Vapain ehdoin
Vapaassa maailmassa

Ystävänpäivänä on hyvä puhua myös niistä ympärillämme olevista ihmisistä, joilla ei mene aina hyvin. Euroopan vapaaehtoistyön teemavuosi 2011 suuntaa katseen siihen, mitä kaikkea jo nyt vapaaehtoisesti  tehdään ja mistä halukkaat voivat löytää itselleen mielekkään vapaaehtoistehtävän.

Kriittisiäkin puheenvuoroja löytyy:

”On selvää, että eläminen ja kanssakäyminen perustuu luonnolliseen vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen, ainakin jollain tavalla. En vain toivo, että yhteiskunnan tehtäviä ryhdytään ulkoistamaan vapaaehtoistöin tehtäviksi. Siinä on varmasti myös hyviä puolia, mutta runsaasti sudenkuoppia.” ”Lienee niin, että vapaaehtoistyössä köyhät auttavat toisia köyhiä yhteiskunnan katsellessa sivusta ja laskeskellen kuinka paljon rahaa säästyy. ” (Yki Räikkälä, Kotimaa24 blogi)

Toinen kriittinen puheenvuoro kohdistuu käynnissä olevan Yhteisvastuukeräyksen mahdollisuuksiin auttaa yksinäisiä nuoria:

”Niissä ratkaisevissa nuoruuden kohdissa, joista valtateiden ja syrjäpolkujen päät yleensä lopulta erkanevat, ei ole oikeastaan kysymys rahasta tai rahalla saatavista asioista vaan siitä, toivottavatko tavalliset ihmiset nuoren ihmisen tervetulleeksi tavalliseen elämään, muiden joukkoon. Tervetulleeksi toivottaminen on ilmaista.” ”Onko nuorten yksinäisyys- ja syrjäytymisongelma ensinkään sellainen kysymys, että se voidaan ratkaista rahalla.” ”Nämä kampanjat eivät nimenomaan auta ihmisten kyynisyyteen, eivät vähäänkään. Nämä kampanjat eivät herätä ihmisiä. Ne nukuttavat.” (Kimmo Saastamoinen, Kotimaa24)

Oma kommenttini samalla blogialustalla:

”Minusta kampanjoiden tärkeä tehtävä on zoomata esiin yksityiskohtia, joita muuten ei huomaa. Olen blogimaailmassa alkanut antaa arvoa valokuvaajille, jotka löytävät tutuista paikoista aivan uusi näkökulmia. Näin koen tällaiset kampanjatkin. Tietysti vain niissä asioissa, joissa zoomaus minun mielestäni kohdistuu oikeisiin asioihin.”

Katalyytti kolmekymmentä. Hallittua kaaosta on hauska nimi hauskalle ja monipuoliselle blogille. Vallaton mummeli on yksi niistä bloggaajista, joiden sydän on auennut vapaaehtoistyölle. Hän tietää myös tuollaisessa työssä vaanivista ongelmista.  Nekin on tärkeä tunnistaa. Minun mielestäni senioreiden netti- ja kännykkätaitojen tukeminen on yksi parhaista keinoista tukea nykyaikaista vanhuutta. Meillä muuten edelleenkin käytetään bioroskiksessa niitä sanomalehtipusseja, joiden teon opin tuosta blogista. 

Thaimaassa ystävänpäivänä annetaan kaikenlaisia pikkulahjoja. Thaimaan luterilaisen kirkon diakoniaprojektissa valmistettiin joskus kauniita koristeltuja saippuoita (!!):

Plus%20851%20Diakoniasaippua.jpg