Aja hiljaa isi
Aja hiljaa äiti
Et muutakaan voi

Lauantaina kävin pikakäynnillä Helsingissä. Mennen tullen istuin bussissa neljä tuntia ja sen lisäksi vielä Helsingin palaverissakin kuusi tuntia.  Melkein olin unohtanut, millaista oli ollut osa työstäni täällä kotimaassakin, saati sitten Thaimaassa.

Ruuhkaa ei ollut se, että peräkkäin ajaneet autot joutuivat pysähtelemään liikennevaloissa. Ruuhkaa oli se, että liikennevalojen välikin madeltiin eteenpäin puoli metriä kerrallaan.

Ruuhkaa ei ollut se, että kadun kaikki kaistat olivat täynnä. Ruuhkaa oli se, että kaistoista piittaamatta kadulle muodostui niin monta ajolinjaa kuin siihen vain mahtui.

Ruuhkaa ei ollut se, että tulvissa madeltiin eteenpäin. Ruuhkaa oli se, että auton ehti hyvin pestä kadun tulvavesissä, kun tarpeeksi nopeasti hyppäsi autosta veteen ja takaisin.

Huomaan, että en ole enää aikoihin puhunut Bangkokin ruuhkista. Jokohan se aihe on käsitelty suurimmaksi osaksi jo mielessänikin. Vuosien jälkeen se kaikki on muuttunut vitsiksi ja huumoriksi. Yhä enemmän tajuan kuitenkin sitä, että keskellä mahdollisuuksia täynnä olevaa Bangkokia on ollut tervettä myös väsyä siellä vaikuttaneisiin olosuhteisiin. Ei ihme, että kerran risteyksessä liikennettä ohjannut poliisi oli pimahtanut, näyttänyt kaikille yhtä aikaa lupaa lähteä liikkeelle ja pistänyt sitten itse kaiken keskellä thaitanssiksi…

1979. Bangkok. Sukhumvit Soi 5. Kotikadun risteyspoliisi.

Plus%20431%20Sukhumvit%20poliisi.jpg