Rakastuin ensikuulemalta käsitteeseen sosiaalinen erakko. Tai siis, kuten nörttimaailman kuvioon kuuluu, ensinäkemältä. Ensituntuma ja ensikokema asiaan oli jo koettu omassa elämässä. Voiko tätä paremminkaan sanoa…
Sosiaaliselle erakolle ei tarvitse selittää sosiaalisen erakon käsitettä. Mahtavatko muut sitä edes ymmärtää?
Internetin ihmemaailma on muuttanut sosiaalista käyttäytymistä. Yksin toimineet ovat oppineet toimimaan yhdessä. Pienet vähemmistötkin löytävät toisensa helposti. Nettivertaisryhmät ja nettikeskustelut samoja asioita kokeneiden kanssa pelastavat ihmishenkiä. En edes liioittele tuota sanoessani. Toisaalta, häirikötkin voivat nyt helposti tunkeutua ihmisten koteihin. Sitä tuskin toivoimme.
Jotain tuosta kaikesta opin jo nettielämäni alussa. Sähköpostiviestiä Thaimaasta kolme kuukauden kokemuksen jälkeen:
1996. ”Olen alkanut todeta, että surffailijat ovat oma omalaatuinen joukkonsa. Jollain tavalla se sopinee myös joidenkin suomalaisten miesten malliin toimia. Sellaisetkin henkilöt, joitten on vaikea näyttää suoraan tunteitaan kasvoista kasvoihin, ovat usein hyväsydämisiä. Ja näyttää olevan niin, että tällainen henkilö auttaa toistaan antamalla toiselle sopivan linkin. Tämä verkko on täynnä erilaista emotionaalista tukea, kaikenlaista supportryhmää esim. eri sairauksista. En ollut ulkoapäin tajunnut, kuinka paljon tunneviestejäkin täällä liikkuu.”
Kaikki maailman sosiaaliset erakot, yhtykää!
3.6.1980. Bangkok. ”Satoi niin, että tulvi." Esikoinen ensimmäisen kodin pihalla.
Kommentit