Kierrätetyt muistot
Uudestaan ja taas uudestaan
 

Onko minun kuvani tänään sanomalehdessä vai eikö se ole? Sellainen on päivän kysymys.  Tänään Porin kaupunginvaltuusto päättää entisen lastentarhani myynnistä. Siksi Satakunnan Kansassa on kuva teoksesta Välähdyksiä lastentarhain 50-vuotiselta toimiajalta. Kuvassa lasten keskellä on ainakin lasten rakas Saima-täti, johtajatar Saima Kyhä.

Halusin antaa lahjan Saima-tädille hänen syntymäpäivänään. Olin oppinut juuri virkkaamaan ja päätin virkata pannulapun. Tuskaista se oli, koska pienikin patalappu oli lapsen käsissä suuri yritys. Syntymäpäivä lähestyi ja virkkaus oli vielä kesken. Pienenä pikkuvanhana hurskaana olin käskyni oppinut. Meillä siihen aikaan pyhitettiin lepopäivä vanhaan malliin eikä käsitöitäkään yleensä tehty sunnuntaisin. Minulle tuli ongelmaksi lopettaa tuo käsityö pyhäpäivänä. Muistan, miten äitini hymyili minulle ja sanoi, että kyllä sunnuntaisinkin voi tehdä sitä, mitä ”kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve” vaativat. Pannulappu tuli valmiiksi ja kävin pudottamassa sen Saima-tädin postiluukusta.

Tarinateatteri on luonteelta improvisaatioteatteria. Siinä yleisön tarinoista muodostuu spontaaneja näytelmiä.  Olen nähnyt näyttelijöiden käyttävän myös joitain varusteita, huiveja ja soittimia.

Olin työtehtävissä osavastuullisena mukana koulutuspäivässä, jossa käytettiin Tarinateatteria.  Näyttelijät esittelivät yleisölle tapansa mukaan tarinateatterin työtavan ja pyysivät ihmisiä muistelemaan elämästään jotain käskyihin liittyvää. Kun yleisö ei heti lämmennyt, ehdotin aiheeksi tuon lapsuuteni pannulappumuiston. Se näyteltiinkin.  Sain antaa myös palautetta siitä, oliko teatteri osannut esittää asian oikein.

Pari vuotta myöhemmin, toisessa koulutustilaisuudessa oli toisen tarinateatterin vuoro. Silloin keskusteltiin siitä, oliko jollain kokemusta teatterin toiminnasta. Kerroin oman kokemukseni. Tarinateatteri halusikin näytellä tuon kokemukseni ja siitä syntyneet tunteeni. Se esitys osui kohdalleen vieläkin paremmin kuin alkuperäinen esitys.

Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut työssäni tutustua monenlaisiin toimintatapoihin. Toivon oppineeni myös herkkyyttä ja ymmärrystä. Niitä avuja tarvittaisiin aina ihmisten kohtaamisessa.

Omat lapset ovat joutuneet tottumaan monenlaiseen päiväkotiin ja kouluun. Tässä Keskimmäinen Selly Oakissa Birminghamissa vuonna 1979:

Englanti%20Mirkka%20p%C3%A4iv%C3%A4kotip