Lähden taas tapaamaan ihmisiä niin monen vuoden takaa. Keitä me olimme ja olemme?
Kuusikymmenluku ei ollut villi vain poliittisesti. Samaan aikaan oli liikkeellä myös muita aktiivisia nuorisoryhmiä. Itse olin mukana kristillisessä nuoriso- ja opiskelijatyössä. Silloin mentiin eikä meinattu. Mutkat oikaistiin suoriksi ja tiellä olevat esteet heitettiin syrjään. Se sukupolvi tiesi ja ymmärsi. Olimme aina oikeassa. Emme silloin tajunneet , että niiden pesuvesien mukana viemäriin meni myös paljon arvokasta.
Katsoin jokin aika sitten tallentamani elokuvan Kenen joukoissa seisot. Siinä oli taistelulaulujen laulajien entisiä ja nykyisiä lauluja sekä entisiä ja nykyisiä ajatuksia. Rapistunutta oli sekin porukka. Silmissä oli kyllä vielä pilkettä ja ajatuksissa ainakin vähän rautaa. Tutulta tuntui, vaikka en tuossa joukossa koskaan ollutkaan.
Tänään kokoontuu pieni joukko kuusikymmenluvun porilaisia seurakuntanuoria. Rapistunutta porukkaa olemme varmaan mekin. Onkohan meidän silmissämme vielä pilkettä ja ajatuksissamme rautaa? Saa nähdä.
”Tämä lehti on haaste jokaiselle. Se tahtoo, että ajattelet, se tahtoo, että otan kannan. Saat hymähtää sille, saat hymyillä ymmärtäväisesti, saat heittää sen pois, kunhan vain samalla tiedät, mitä teet, kunhan vain samalla tahdot tietää, mitä teet.
Credo numero 1 on ilmestynyt. Credo numero 2 saattaa myös ilmestyä. Pyydämme apuasi.
Jos sinulla on jotain lehteä vastaan, sano se, jos sinulla on jotain lehden puolesta, sano se. Jos sinulla on jotain kysyttävää, kysy, jos tahdot kirjoittaa lehteen, kirjoita.”
Tällaisen haasteen kirjoitin aikoinaan porilaisten koulujen kristillisen yhteistyöelimen, Teinirenkaan, julkaiseman Credo-lehden ensimmäiseen numeroon. Tuota lehteä toimitettiin nuorten voimin muutaman vuoden ajan ja sitä monistettiin (ja varmaan vähän pakkosyötettiin ympäristössä) useita satoja kerrallaan. Voin vakuuttaa, että lehden toimituksellinen asu ei ollut kovin korkea. Osa kirjoittajista on kyllä myöhemmin julkaissut monenlaista materiaalia ja toiminut kouluttajana monenlaisilla tahoilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Ehkä emme kaikki enää käytä välttämättä samoja sanoja ja samoja ilmaisuja kuin silloin ennen. Jotain olemme sentään oppineet. En haluaisi enää tuohon aikaan palata. En kuitenkaan katso sitä aikaa ylimielisesti tai toisia syyttäen. Monessa asiassa varmaan mentiin pieleen nuorena. Aikuisen minän tehtävänä on nyt kuitenkin niitä asioita käsitellä ja selvittää.
Yhtä en vaihda. Perusteemani on edelleen: On Jumala. Jumala on. Hän määritelköön itse itsensä niin kuin haluaa.
Eräässä Credo-lehdessä oli eräs Ensio Kurki-Suonion runo. Pidin siitä.
”Tule alle ristimme yhteisen, oma ristisi myös ota salainen, tule itkuunkin, tule pettymään meistä ja Jumalan teistä.” Credo 1. Sisällysluettelo
Kommentit