On ottanut yllättävän koville lukea tutkimusta omaan elämänhistoriaan kuuluvista asioista. Ei tutkimuksessa sinänsä mitään uutta ja yllättävää ole esiintynyt. Suurimman osan materiaaleista olen lukenut ja suuren osan elänytkin läpi. Toisen suurennuslasi nostaa silti esille yksityiskohtia, jotka olivat jo miltei häipyneet mielestä.
Tänään mietin sitä, mitä tapahtuisi, jos kaikkien kokemukset ja tunteet maailmassa oikeasti synkronoitaisiin. Tasa-arvoisesti. Kuljettaisiin tapahtuma kerrallaan läpi elämän ja koottaisiin yhteen kaikkien kulloinkin läsnä olleiden sisäinen maailma ja ajatukset yhdessä ulkoisten tapahtumien kanssa. Tätähän me pyrimme kaikissa riidoissamme tekemään ja ainakin terapioissamme oman versiomme julki tuomaan.
Minulle ovat tärkeitä Minun muistoni ja Minun ajatukseni. Minun blogissani voin kertoa Minun versioni. Jokaisessa tapahtumassa Minä olen ollut jotain mieltä. Haluanko edes kuulla Sinun versiotasi?
Luen äänestyksestä vuodelta 1987. Käyn tarkistamassa tilanteen alkuperäisen pöytäkirjan kopioista. Mistä oikeastaan äänestettiin, kun äänestyksessä olivat vaihtoehtoina sanat basic ja main? Mikä sai joukon jakaantumaan niin, että sanan main 14 kannattajaa voittivat sanan basic 12 kannattajaa? Kaksi tyhjää ääntä ja yksi poissaoleva olisivat voinut kääntää asian toisin päin. ”The main part of the theological training of the Lutheran mission in Thailand (LMT) should remain in LMT’s own hands and nothing illegal should be done.”
Maailmanhistoriassa on ollut tärkeämpiäkin tilanteita ja äänestyksiä kuin tuo äänestys. Suurin osa paikalla olleista on sen jo unohtanut. Meille joillekin se vielä on eräs niistä äänestyksistä, joissa koemme vaikuttaneemme tulevaisuuteen. Suurennuslasi on puhunut.
Kaikkea elämänhistoriaa ei tarvitse katsoa suurennuslasilla. On armeliasta myös unohtaa ja antaa anteeksi. Tasa-arvoinen tilanteiden muistelu voisi silti joskus olla hyödyksi. Tietyin varauksin. Toisten tunteita läikyttämättä.
The Evangelical Lutheran Church in Thailand, nettisivut. Työntekijöitä. Tärkeää on kuunnella myös heidän muistojaan.
Kommentit