Sano se symbolein
Fysiikassa käytetään kirjaimia, numeroita ja muita matemaattisia merkkejä. Ne toimivat symboleina ja niiden avulla kerrotaan, missä miten ja milloin mitä tapahtuu. Merkkien avulla on helppo keskustella, kun sovitaan yhteisistä peli- ja merkkisäännöistä. Puheessa ja kirjoituksissa voidaan käyttää samaa menetelmää. Asioista ei kerrota suoraan vaan vertauksin. Niiden avulla on kuitenkin vaikeampaa tai ehkä jopa mahdotonta päästä sopimukseen yhteisestä ymmärryksestä. Arkielämän symbolit ovat parhaimmillaankin vain likiarvoja.
Kotimaa24 blogeissa pääsin kertomaan jotain näistä jutuista antaessani esimerkin voiman ja vastavoiman laista. Tässä jotain kommenttejani:
”Se on vähän sama kuin aikoinaan selitin lapsillemme voiman ja vastavoiman lakia. Sanoin, että seinää ei kannata lyödä omalla päällään, kun se suuttuu siitä ja lyö takaisin, niin että päähän sattuu...”
”Juttelin juuri sen kanssa, joka oli pienenä ajanut pyörällään päin seinää ja joka kuulemma vieläkin muistaa voiman ja vastavoiman lain tästä esimerkistä, jonka perusteella hän edelleen ymmärtää sekä käytännössä että kuvaannollisesti sen, että lyöjä yleensä saa itsekin turpiinsa, tavalla tai toisella.
Se, että jokin tieto yritetään ja/tai osataan sanoa arkikielellä, ei tarkoita sitä, että sanoja ei tietäisi siitä asiasta "tositietoa". Olen opettanut fysiikkaa koulussakin, joten osaan tuon saman kertoa fysiikan symbolein ja laskelmin. Pelkään pahoin, että harva noista entisistä oppilaistani muinaisilta ajoilta enää osaa noita laskelmia tai muistaa enää mitään Newtoneista...
Tämän laajennan näihin uskon asioihinkin. Arvostan tietoa ja osaamista. Tiedän läheltä, mitä on nysvätä tenttien ja väikkärien kanssa. Näillä vuosilla arvostan silti ainakin yhtä paljon niitä, jotka osaavat ja haluavat kertoa "tositiedon" mahdollisimman tarkasti arkikielellä niin, että se ymmärretään ja muistetaan. Lähetystyö on osaksi sitä, että juuri tuota harjoitellaan sekä käytännön töissä että teologiassa. Se vaatii ennen muuta toisen kuuntelemista ja kuulemista, vastauksia silloin kun kysytään. Kun asiat ovat monimutkaisia, niiden tarkka yksinkertaistaminen on vieläkin monimutkaisempaa. Rehellisyyttä ja omien kykyjen rajallisuuden ymmärtämistä siinä tarvitaan.
Viime vuosina olen oppinut paljon kontekstualisoinnista. Oma häkellyttävä löytöni on ollut se, että tällä sanomalla on ollut käyttöä ja merkitystä niin monenlaisten ihmisten elämässä monessa tilanteessa, joista minä en ymmärrä mitään.”
Rakkaudessakin taitaa toimia voiman ja vastavoiman laki. Mamman valokuvista löytyi tällainenkin:
Kommentit