Tänään aamulla kesämökillä tuli tekstiviesti pojantyttäreltä. Hän muistutti unohtavaisia isovanhempiaan auringonpimennyksestä ja laittoi ajat näkyville meitä varten, jos emme niitä tietäisi.
1960-luku. Luonnontiedon oppitunti oli alkamassa. Luokka oli varustautunut tummin lasein, koska luokan ikkunat olivat aurinkoa kohti ja auringonpimennyksen piti tapahtua tunnin aikana. Opettaja saapui luokkaan ja käski laskea pimennysverhot alas. Jokin muu asia oli hänelle tärkeämpää kuin elävä demonstraatio auringon ja kuun keskinäisistä vaiheista. Jälkeenpäin ymmärrän, että opettaja ei ehkä halunnut ottaa vastuulleen oppilaiden silmien vahingoittumista. Mutta silti…
16.2.1980 Päiväkirja Bangkokissa: "Tulimme katsomaan auringonpimennystä. Miltei puolet peittyi. Nokesimme lasia. Lapset olivat innoissaan." Muistan, miten auringon pimetessä valo muuttui ensin keltaisemmaksi ja linnut lopettivat laulunsa. Yllättävän vaikuttavaa keskellä suurta kaupunkia. Auringon- ja kuunpimennyksiin kuului siihen aikaan Thaimaassa monenlaista mystiikkaa, niitä henkimaailman juttuja. Niin varmaan osaksi edelleenkin…
22.7.1990. Kesälomalla Suomessa Thaimaasta. Esikoinen otti osaa johonkin luonnontieteelliseen tutkimukseen auringonpimennyksen aikana. Mies, Esikoinen ja Keskimmäinen olivat yötä metsässä herätäkseen ajoissa aamuiseen tapahtumaan. Hämärässä metsässä otetuissa valokuvissa katsotaan taivaalle ja möyritään maastossa. Taisivat katsoa muurahaisia tai jotain… Samana päivänä tuli Miehelle oireita, jotka johtivat muutaman viikon sisällä ohitusleikkaukseen. Erikoinen päivä.
Tänään. Auringonpimennyksen seuraaminen onnistui monella tavoin. Kesämökiltä löytyi kesäksi 1990 hankittuja tummennettuja laseja silmien suojaamiseksi. Porin Luotojen alueelta löytyi sopiva penkki istuttavaksi. Varsinainen puistopanoraama. Takana Hanhiluodon lintujen asuntomessut (Maijan jutut), edessä kauniit kukkaistutukset, sen takana Kokemäenjoki, jonka takana Porin Karjarannan uudet talot. Pilvinen taivas aukeni oikeaan aikaan. Aluksi kuun haukkaama aurinko näkyi sopivasti pilviverhon takaa, sitten myös tummien lasien avulla. Bingo.
1980. Bangkok. Auringonpimennys näkyi omaltakin parvekkeelta.
Kommentit