Kummotti?
Semmotti.
Joistain sanoista vain tulee heti hyvä olo.
Lasten kanssa monet asiat ovat usein paljon selvempiä kuin aikuisten kanssa. Lapset osaavat sanoa monenlaisia juttuja paremmin kuin me aikuiset. Tällaista oppia olen saanut koululaisilta kertoessani heille kaukaisten maiden lapsista:
"Suvaitsematon on semmoinen, että kun se näkee erilaisen ihmisen, se heti tietää, että siihen ei kannata tutustua."
" Jos minä haluan pelata niiden kanssa palloa, minä ensin katson, miten ne pelaavat. Sitten minä opettelen niiden pelaamistavan ja pelaan niiden kanssa. Sitten joskus minä voin sanoa, että meillä Suomessa pelataan palloa vähän toisella tavalla. Voin kysyä, että haluaako ne, että minä opetan niille sen suomalaisen tavan. Jos ne haluaa, sitten minä voin opettaa niille ja voidaan välillä pelata silläkin tavalla."
Rippikoululainen jo osaa kysyä: "Mitä minä saan, jos niitä toisia autan?"
Joskus kuulee pienten lapsen suusta toisenlaisiakin sanoja, kun he näkevät kuvia erilaisista ihmisistä. Niitä sanoja he eivät ole itse keksineet. Silloin sanon yleensä vain rauhallisesti, että silläkin tavalla voidaan puhua, mutta sitä ei pidetä yleensä kohteliaana tapana. Mitä minun tulisi sanoa aikuisille?
Hilja Valtonen: Neiti Talonmies, Otava, 1954 (ja ne kaikki muut Hilja Valtoset)
Minusta on tosi hauska juttu, että Hilja Valtoseenkin on ainakin kerran iskenyt sensuuri. En tiedä, kuinka paljon vanhempani yrittivät minulta muita kirjoja kieltää, mutta Neiti Talonmies- kirjassamme on vieläkin joillain sivuilla minulle tarkoitettuja lyijykynämerkintöjä. Ne kohdat käskettiin hypätä yli, kun kirjaa luin. Sensuurin toteutuminen jätettiin kyllä minun omaan harkintaani. Muistaakseni tuota arvostusta silloin arvostinkin, enkä heti syöksynyt lukemaan kiellettyä. Sallittuakin lukemista maailma oli täynnä. Opin tosi nuorena lukemaan ja luin kaiken mitä sain käsiini. Neiti Talonmiehessä on tarina tarinan sisällä. Sitä hurjaa sisempää sukutarinaa minun ei haluttu niin pienenä vielä lukevan.
Vanhempani olivat sotien välillä Hilja ja Kosti Valtosen naapurikoulussa opettajina. Minusta tuntuu nyt jälkeenpäin, että äitini taisi olla sisimmältään vähän Valtosen sankareitten kaltainen ja opettajankutsumukseltaan taas itse kirjailijan kaltainen. Hilja Valtonen on muistellut uraansa sanoen: "Opettajantointa pidän elämäni kutsumuksena. Olenko siinä toimessa sitten onnistunut paremmin, en tiedä. Joka tapauksessa olen vakavasti yrittänyt parastani kuuluisaa myllynkiveä peläten."
1979. Bangkok Phrakanong. Loy Krathong, Slummin lapset kanavan rannassa.
Kommentit