Ihmisessä on paljon sellaista, jota ei tule käytännössä ajatelleeksi. Minussakin. Onneksi aina joku sanoittaa jotain, johon on helppo samaistua, kunhan joku sen ensin ilmaisee. Tämän syksyn aikana olen taas todennut, kuinka opettaessaan oppii itsekin. Arjessa ei paljon analysoida. Onko opettaminen siis juhlaa? 

Uutta tietoa peilaan usein omaan minäkuvaani. Huomaan, että vahvistan omalta osaltanikin tiettyjä etiikan perusteorioita. Mielipiteeni ovat todella muuttuneet silloin tällöin uuden informaation vaikutuksesta. Ne ovat saattaneet muuttaa asenteitanikin, ainakin ajan kuluessa. Arvoni näyttävät pysyneen pohjimmiltaan samoina. Niitä ei näköjään helposti heiluteta eikä järkytetä. Ei paha. Eivät tunnu pahoilta kirkkomme arvotkaan:

Onko mahdollista arvostaa myös vanhoja arvoja vai pitääkö ne kaikki hylätä?

1910. Luovutettu Karjala. Jääski. Muurari ja mäkitupalainen Matti Lankinen perheineen. Kuvan nuorin henkilö on äitini.