Metallimessu
Messua vai metallia
Vai eikö kumpaakaan?

Tänään tuli radiosta Kirkon Nuorisopäiviltä äänitetty Metallimessu. Se näyttää olevan messu, johon pitää osata suhtautua Oikealla Tavalla. Tuo Oikea Tapa vaihtelee.

Netissäkin on käyty Metallimessusta monenlaista keskustelua. Joidenkin mielestä hevin räminä ja räiske eivät kuulu kirkkoon. Jotkut taas pitävät Metallimessua kirkon hyvänä keinona tavoittaa ihmisiä. Messu valittiinkin vuoden 2007 Kristilliseksi mediateoksi. Joissain keskusteluissa pidetään Metallimessua huonona yrityksenä tavoitella ihmisiä väärällä tai vähintäänkin epäilyttävällä tavalla. Toisten  mielestä Metallimessun musiikki ei  ole tarpeeksi kunnollista ja ammattimaista heviä, vaan tuntuu falskilta ja näyttää karnevaalilta.

Minä pidän Metallimessusta. Minulle se on aitojen ihmisten yritys osoittaa uskoaan omalla tavallaan. Rakastan ristiriitaa, joka syntyy modernista musiikista ja vanhanaikaisesta sanomasta. Hevivirtenä laulettu "se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien" sai minussa kylmät väreet nousemaan. Mitenkähän minut pitäisi luokitella konservatiivi/liberaali - linjalla?

Thaimaassa jumalanpalvelukset usein aloitettiin lyhyillä lauluilla. Joskus alussa harjoiteltiin myös jumalanpalveluksen aikana laulettavia uusia lauluja. Kun käytössä oli kovaääniset, ne yleensä olivat maksimiteholla. Kitaralla rämpyteltiin. Rummuilla pärryteltiin. Basso jumputti tahtia. Soittotaito ei ollut välttämätön, mutta suotava.

Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Soittotaitokin kasvaa soitettaessa. Ainakin useimmiten.

Thaimaa. Koulutuskeskuksen vierailu maalaiskylässä. Ääntä mahtui sinnekin.

Plus%20116%20Th%20maas%20soitto%20pieni.