Maata möllöttäessään ei useinkaan huomaa sitä, että siinä on kyseessä liikkeen alkamista vastustava voima. Itseään ei tarvitse syyttää, kun muistaa lepokitkan olemassaolon. Sehän se estää kaiken järkevän toiminnan. Jos vaikka kuinka yrittäisi saada itseään liikkeelle, ei välttämättä vielä voita lähtökitkaa, suurinta mahdollista lepokitkaa. Kokenut kaikki tietää, fysiikan opettaja kaiken muistaa, jos muistaa.
Nuo voimavaikutukset fysiikan puolella ovat muutenkin täyttä fysiikkaa. Niin kuin nyt vastavoimakin. Kauan aikoinaan mietin, miten senkin olemassaolon saattoi ymmärrettävästi selittää. Tytär tuli avuksi. Pyörää jarruttaessa jarrutus meni vähän yli ja seinä tuli vastaan. Oli helppo kertoa, että seinä oikeastaan oli suuttunut siitä, että joku löi sitä ja antoi vastaavalla voimalla takaisin. Asia ymmärretty. Kokemuksesta ja kipeästi.
Ruuhkaisesta suurkaupungista oli kuusipäiväisen työviikon aikoihin lähes mahdotonta päästä vapaalle. Se viikon ainoa vapaapäiväkin tuhraantui usein odottamattomiin tapahtumiin. Joskus piti kiireesti hoitaa viisumeita tai työlupia. Joskus piti hoitaa työhön liittyviä ulkomaisia vieraita. Aikataulunsa oli tehnyt yleensä aina liian kireäksi. Maailman luuli saavansa valmiiksi, jos nyt ei ihan seitsemässä päivässä, niin neljän vuoden työkauden aikana kuitenkin. Luulo omasta tärkeydestä ja korvaamattomuudesta pönkitti itsetuntoa ja tuotti pitkiä päiviä ja katkeamattomia työrupeamia. Ja sitä jaksoi, kun oli päättänyt jaksaa.
Sitten se tuli. Muutama vapaapäivä peräkkäin. Mahdollisuus poistua rannalle. Lepäämään. Rentoutumaan. Virkistäytymään. Ja minä sitten. Juuri siinä vaiheessa fysiikan lait nousivat vastaan. Juuri silloin lähtökitka kasvoi. Juuri silloin voimia ei ollut tavaroiden pakkaamiseen. Muistavat tämän varmaan nuo muutkin perheenjäsenet. Äidin vastavoima iski.
En ole vieläkään hyvä lähtemään. Sympatiseeraan blogimaailman kaikkia huonoja lähtijöitä, niitä, joiden on vaikea avata edes ikkunaverhojaan antaakseen auringon paistaa. Onneksi fysiikka tuntee myös liikekitkan. Sehän opettaa, että liikkeelle lähdettyä kitkavoima pienenee ja vauhti pysyy ihannetapauksessa samana, jos mikään muu voima ei siihen vaikuta.
Kunhan siis saavat minut vain liikkeelle. Tämä pyörä pyörii sitten taas ketterästi.
Kitkasta tulee aina mieleen Lasten aarreaitassakin ollut kansanruno.
" Kitkat, katkat, pitkät matkat,
sinä ja minä ja Hentun Liisa,
Puntun Paavo ja Juortanan Jussi,
Kapakka-Lassi ja Myllärin Matti,
ympäri tuvan minua etsittiin,
ei minua löyttykänä -
mie vaan pankolla makasin."
Jungfruskär. Voimaa ja vastavoimaako. Kuva Teppo Innola.
Kommentit