Pidän saksofonista. Mitä räkäisempi soitto, sitä parempi. Jotenkin se vain on niin. Pidän Jukka Perkosta. Mitä enemmän rajojen rikkomista, sitä parempi. Jotenkin se vain on niin. Pidän virsien jazzsovituksista. Mitä enemmän sellaista, sitä parempi. Jotenkin se vain on niin.
Eilinen Porin Sinfonietan hiljaisen viikon konsertti Kaanaanmaa oli minulle hyvä lasku tähän viikkoon. Jukka Perkoa olen Keski-Porin kirkossa ennenkin kuullut, silloin Perko- Pyysalo- Viinikainen yhdistelmässä. Aina se minuun puree.
En osaa kuvitella, mitä eilinen konsertti antoi ihmiselle, joka ei yhtään tuntenut siinä soitettuja virsiä tai lauluja. Sanat olivat selvästi vaikuttaneet sovituksiin ja soittajan tulkintaan. Virren ”Minä vaivainen, vain mato matkamies maan” vaivaisuuden valitus sanottiin nyt musiikin kielellä. Se ei ollutkaan vitsi tai esimerkki synkästä kristillisyydestä, vaan jotain syvästi ihmisyydestä nousevaa tuntoa. ”On ratkaisevaa tuntea, että meissä kaikissa ihmisissä on enemmän samaa kuin erilaista.” (Jukka Perko)
”Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään, Mikä säilyä voisi maan päällä! Ilo hetkessä häipyvi maailman tään, Kuni kuihtuvi kukkanen täällä. Elo täällä kuin unta ja varjoa on, Kuni kuohuva koski se on levoton, Veden lailla se hiekkahan haihtuu.”Ajattelin perinteen katkeamista. ”Olivatpa ihmiset sitten olleet ”uskovia” tai ei, kaikki tämä musiikki on aina kulkenut kansamme mukana sen eri vaiheissa.” (Jukka Perko) Toivon, että nykypolvi uudistuksen innossaan voisi ymmärtää että maamme kristillinen perinne on myös heidän perinnettään.
Ihmisiin on mahdollista tutustua heidän perinteensä kautta. Siihen perinteeseen voivat myös muut liittyä ja sisäistyä. Näin meillä kävi Thaimaassa. Perinnettä voidaan myös hyvin muokata. Senkin opin Thaimaassa. Uudet kristityt kirjoittivat uusia sanoja vanhoihin sävelmiin ja saivat näin ilmaistuksi omia tunteitaan.
”Ja että minäkin voin todellakin kulkea perinteiden viitoittamaa polkua jättämällä siihen yhtä aikaa rohkeasti ja nöyrästi omat jalanjälkeni, jotka välillä poikkeavat paljoltikin isieni vastaavista, välillä taas eivät poikkea niistä ollenkaan.” (Jukka Perko)
”Tämä ruumis kun kylmäksi jäähtyvä on, Ja kun kuolema silmäni sulkee, Minut, Herrani, sinne sä vie ilohon, Pyhät minne sun tielläsi kulkee. Isä, Poika ja Henki, sun kunniatas, Joka paikka on täynnä ja kirkkauttas, Sinun kiitos ja kunnia. Amen.” Maailmaan mahtuu monenlaisia rumpuja:
Kommentit