Usko kirjoitettiin nuorena isolla alkukirjaimella. Silloin uskottiin suurella varmuudella. Usko omaan uskoon oli välillä suurempi kuin usko Jumalaan.
Tänään vietin aikaa nuoruudenystävien kanssa. Meitä yhdisti yhteinen menneisyys seurakuntanuorina. Siihen aikaan olimme aktiivisia ja toimimme ahkerasti monella tavalla. Silloin tuntui lohdulliselta, että oman epävarmuuden tueksi saatiin suurempi Varmuus.
Tänään olimme realistisempia. Elämä ei ole ollutkaan niin selvää ja suoraa, kuin nuorena ajattelimme. Rajat ovat tulleet vastaan nopeammin kuin aikoinaan arvasimme. Jotain luovuttamatonta on kuitenkin säilynyt. Uskon kohde on kestänyt epäuskonkin. Armo on riittänyt.
Kihlasormuksiimme merkittiin aikoinaan Jes 42:16. Silloisen raamatunkäänöksen mukaan se kuului seuraavasti:
"Minä johdatan sokeat tietä, jota he eivät tunne; polkuja, joita he eivät tunne, minä kuljetan heidät. Minä muutan pimeyden heidän edellään valkeudeksi ja koleikot tasangoksi. Nämä minä teen enkä niitä tekemättä jätä."
Kukapa olisi arvannut, että meidän oudot polkumme ja tuntemattomat tiemme veisivät meidät myöhemmin aasialaiseen suurkaupunkiin. Siellä pimeys ei aina muuttunut heti valkeudeksi eivätkä koleikot tasangoksi. Se ei haitannut, sillä tajusimme, että pimeydessäkään emme olleet yksin.
1964. Pori. Porin Teinirenkaan toimittama ensimmäinen Credo-lehti
Kommentit